kirjoittaen kirjoitustauolle


Nyt, kun olen kirjoitustauolla ensimmäisen tarinani parista, minulla on ongelma. En ole varma, miten tyypillinen ongelma on kirjoitettaessa pitempiä tarinoita, mutta on se silti olemassa, yhtä kaikki. Joululoman aikana kirjoittaman noin 20000 sanan (joidenkin lähteiden mukaan noin 100 sivua) mittainen SciFi-miniromaani on odottanut seuraavaa, editointivaihetta jo pari kolme viikkoa. Stephen King suosittelee ”Kirjoittamisesta” -teoksessaan noin kuuden viikon mittaista taukoa työn ensimmäisen vaiheen loppuessa ja tämän tauon aikana keskittymistä johonkin toiseen ideaan. Ja siinä on ongelmani. Ideoiden vähyydestä ei toki ole kyse, niitä on vielä toistaiseksi piisannut ihan kiitettävästi. Ensinnäkään, en näköjään täysin pysty jättämään ensimmäistä tarinaa mielestäni, joten uusiin ideoihin keskittyminen ei tunnu oikein pääsevän vauhtiin. Tavoitteenani on kirjoittaa noin kuutena päivänä viikossa suunnilleen tuhannen sanan päivävauhtia. Pääsääntöisesti olenkin tässä onnistunut, mutta nyt se varsinainen intoutuminen, mukaansatempautuminen uuteen tarinaan puuttuu. mistä pääsemmekin seuraavaan ongelmakohtaan. Minulla on nyt työn alla kaksikin eri tarinaa. Toinen on juoneltaan jotakuinkin läpikotaisin mietitty SciFi-tarina, jolle näyttäisi tulevan pituutta,, suunnitelmien mukaan, noin 30000 sanaa. Ongelmanahan, tavallaan, on se, että idea on vanha ja juonenkäänteetkin niin läpikotaisin suunniteltu, että se ei oikein tempaa mukaansa. Sen lisäksi, että sekin on Scifi-dekkari, kuten ensimmäisenikin, ei helpota asiaa, vaikka maailma ja aika näyttäisikin olevan eri. En siitä huolimatta saa aivojani pysymään erossa siitä ensimmäisestä, edelleen sormeni syyhyävät lähteä sitä editoimaan. King mainitsee, että pesäeroa edelliseen kannattaa tehdä ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Hankittu välimatka auttaa näkemään oman tekstin hieman eri valossa samoin kuin huomaamaan helpommin asiavirheet, oikeinkirjoutksesta puhumattakaan. Tämä nykyinen tarina, tai siis se toinen niistä nyt aktiivisista on selkeästikin maailmaltaan liian lähellä ensimmäistä. Yksi syy lisää siihen, miksi tuo nyt juuri tuntuu hivenen korvikeaineelta, eikä sen tähden oikein vedä, johtu siitä, että se varsinainen teksti, jota nyt haluaisin kirjoittaa on reaalimaailmaan ja lähuimenneisyyteen sijoittuva tarina. Joka on muun muassa senkin vuoksi hankalampi kirjoittaa, että toisin kuin dekkarissa, tai SF-dekkarissa, tässä oleva dynamiikka ei ole niin mustavalkoista, eikä niin selkeää ja alleviivattua. Enkä haluakaan sen olevan. Mutta luulen, että juuri siitä syystä en saa hommaan tartuttuakaan. Tarina itsessään on ielestäni kertomisen arvoinen, mutta olen hieman epävarma siitä,, miten sen kirjoittaisin. Luultavasti sanan kerrallaan kuitenkin. Luulen joka tapauksessa, että saadakseni ensimmäiesen tarinani oikeasti tauolle, minun tulisi nyt keskittyä selkeästi stimuloivampaan ja enemmän suunnittelemattomaan reaalimailmakertomukseen ja kirjoittaa tätä melko valmiiksi suunnitellun oloist SF-tarinaa aina silloin, kun toinen ei oikein vedä, ihan vain pitääkseni kirjoittamisen rytmiä yllä. Sillä se on tärkeä ylläpidettävä. Huomasin, kuinka joululoman aikana aloin oikein mukavasti päästä vauhtiin, parhaimmillaan mentiin ’jopa’ 2000 sanan päivävauhtia, mistä jäi aina hyvä fiilis. Ja ainahan voin viimeistellä sen uuden Scifini sitten, kun se ensimmäinen on lähtenyt esilukijaraatikierroksen jälkeen kustantajille. Sillä sinne se on menossa. Olen suunnitellut kymmenisen kappaletta huonoja tai vähemmän huonoja kirjoja pöytälaatikkoon, sinne niitä on turha jättää, parempi tehdä niille jotain, kun kerran itselläni ainakin on usko siihen, että kykyjäkin riittää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s