käsillä tekeminen


Olen aidosti huono saamaan aikaan käsilläni mitään. No ääniä kitarasta, rummuista ja siitä, kun niitä lyödään yhteen (käsiä, ei kitaraa ja rumpuja) onnistun kyllä saamaan. Mutta piirtäminen ei onnistu, eikä moni muukaan asia. Kysyttäessä olen myös vastannut, että on minulla puusepän vikaa. Paljonkin. Olen jopa väittänyt että kaikki puusepän viat löytyvät.
Käsin kirjoittaminen sen sijaan ainakin tuntuu hyvältä. Saan jopa omasta käsialastani selvää, mikä on ihan kiva plussa jälkikäteen lukiessa ja koneelle siirtäessä. Kynistä tällä hetkellä mieluisin on Pilot Greenball 07. Uudelleentäytettävä malli, jolla on oikeasti perin vaivatonta kirjoittaa. Ainoa asia, joka vaivaa on se, että sen väitetään olevan uudelleen täytettävä (Refillable lukee kyljessä), mutta se pitää vain osittain paikkansa. Mustepatruunan tyhjentyessä sitä ei voi täyttää uudestaan, mutta sen tilalle voi ostaa uuden samanlaisen muovisäiliön. Näin ainakin olen antanut kertoa itselleni. Ihan mielelläni täyttäisin sen mustesäiliön uudestaan, sillä ei se kuula siinä kynän päässä niin paljoa kirjoittaessa kulu. Luulisin.

Miksi siis tällainen aihe? Huomasin eilen illalla istuessani Tunnelbanassa ja kirjoittaessani muistikirjaani viimeisimmän tarinan erästä kohtausta, että manuaalinen tekeminen istuu jotenkin paremmin kyseisen tarinan työstämiseen. Se jotenkin avasi joitain uusia ajatuksia ja malleja siihen.
Ehkä kyse on siitä, että koska tarina itsessään on hidastempoinen ja ei-toiminnallisesti dynaamisempi (tai ainakin sen on tarkoitus olla), niin hitaampi tapa kirjoittaa sopii siihen paremmin. Toisaalta, voi olla kyse myös siitä, että koska olen aloittanut luonnostelun jo viime vuoden puolella ja nimenomaan käsin, niin nyt, kun olen nimenomaan oikeasti aloittamassa tämän varsinaista työstämistä, on sen alku hyvä tehdä käsin. Niin tai näin (Hui Hai!), mukavalta se tuntui.
Tästä heräsin miettimään sitä, että kuinka moni nykykirjailijoista tekee varsinaisen työnsä käsin? Orhan Pamukin lisäksi siis.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s