Maalis


Kuun loppupuolella maa alkoi hiljakseen paljastua. Lumipeite suli pois pelloilta ja jäi vain muodon vuoksi ojanpenkoille odottelemaan seuraavia lämpimiä päiviä. Pekka katseli ikkunasta, miten mikään ei liikkunut missään. Muuttolinnut eivät vielä olleet saapuneet pelloille. Joutsenet ja hanhet olivat lentäneet yli ja ohi jo aikapäivää sitten, mutta töyhtöhyyppiä ei vielä kuulunut. Hän vilkaisi navetan katonharjalle ja ajatteli untaan.

Unessa katolla oli kävellyt sepelkyyhky. Se oli kujertanut kavutessaan vaivalloisen näköisesti katon harjaa kohti. Hän muisti, miten sen kellertävät silmät olivat välillä vilkuilleet hänen suuntaansa ikään kun sanoen että voisit nyt edes auttaa. Mutta Pekka oli vain seissyt paikallaan ikkunassa, juuri kuten nytkin.

Päästyään harjalle asti lintu oli osoittautunut eri mallin sepelkyyhkyksi. Luultavasti se oli joku Pekan maailman alalaji. Se oli levittänyt siipensä ja ne olivat peittäneet pihalle paistaneen auringonvalon jättäen myös talon varjoonsa. Samalla se oli avannut suunsa ja puhunt jotain omituista kieltä, jota Pekka ei ymmärtänyt, mutta huomasi kuitenkin osaavansa tulkita sitä.

Linnun nokka oli käynyt pitkään, loksuttanut sen puhuessa. Nokka kasvoi sen puhuessa liki siipien kokoiseksi ja siihen puhkesi sahalaitaisia hampaita. Pekka oli nähnyt auringon linnun takana muuttuvan mustaksi palloksi ja ymmärtänyt sen sanovan, että päivä on lähellä, liian lähellä.

Hän muisti, miten oli herännyt siitä säpsähtäen ja noussut sängystä katsoakseen ulos. Navetan katolla ei tietenkään ollut näkynyt mitään. Melkein täysinäinen kuu loisti ja piha kylpi sen kylmässä valossa. Hän huomasi, että vielä näin päiväsaikaankin uni tuntui pelottavalta.

Hän ei ollut nukkunut enää herättyään vaan valvonut aamuun asti odottaen ja katsellut, miten nouseva aurinko pikkuhiljaa valaisi huonetta. Kuullessaan tuvan kellon kilahtavan puoli kuuden merkiksi hän oli noussut ylös ja keittänyt kahvit.

Nyt, kun päivä oli puolessa hän mietti, lähtisikö metsälle vai ajaisiko pyörällä kirkolle lukemaan päivän lehdet kirjastossa. Molempia ei kuitenkaan ehtisi. Häntä oli väsyttänyt aamusta asti, mutta ei hän enää osannut rauhoittua takaisin nukkumaan. Sitä paitsi linnun tarkkasilmäinen katse tuntui edelleen osuvan häneen, vaikka sitä ei näkynytkään.

Ajaessaan kohti kirkonkylää hän kuulosteli talitinttien titityytä ja peippojen liverryksiä metsässä. Hän säpsähti joka kerta, kun jostain kuului sepelkyyhkyn huu-u, huu-u. Linnun katse oli nähnyt kaiken. Hän huomasi ajattelevansa edelleen, että päivä oli liian lähellä. Hän ei vain tiennyt mikä päivä se oli.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s