Kesä


Räystään alla oleva pesä oli vieläkin tyhjä. Kissa makasi auringon lämmittämän penkin alla ja tarkkaili tilannetta. Se oli käynyt tarkistamassa jo huhtikuun lopulta asti, mutta siitä huolimatta pääskyt eivät olleet palanneet. Sen teki mieli kiivetä nurkkalautoja myöten katsomaan tarkemmin, mutta se alkoi olla jo liian vanha sellaiseen. Sitä paitsi ruokaa se saisi kuitenkin.

Tämänkin talon isännällä oli tapana jättää kalanpäitä ja muita perkuutähteitä portaiden juurella olevaan kuppiin. Ja maitoa se saisi navetasta. Ei tosin täältä, sillä tämän talon navetta oli ollut jo pitkään tyhjillään sekin. Nyt sieltä tosin kuului ihmisen ääniä. Talon isäntä tuntui kilkuttavan, viilaavan ja suhistelevan siellä jotain. Kissa haukotteli ja kääntyi kyljelleen. Penkin laudoituksen raoista paistava aurinko lämmitti mukavasti sen kylkiä. Koska sen vatsa oli täynnä talon portaiden juurelta syötyjä kalantähteitä, se nuolaisi viiksiään ja nukahti. Sellaiseen kissamaiseen uneen, jota ihmiset eivät ymmärtäisi uneksi ollenkaan.

Pekka sammutti hitsipillin liekin ja käveli sammuttamaan kaasupullon hanan.  Hän nosti lasit otsalleen ja pyyhkäisi kämmenselällään hikeä nenänvarrestaan. Hikikarpalot valuivat lasien otsapannan alta kulmakarvojen päälle ja silmäkulmien kautta alaspäin. Jos muisti olla siristelemättä silmiään, niin hiki valui ohi. Ei hän tietenkään muistanut. Hän siristeli silmiään ja yritti nähdä miten sauma oli onnistunut. Pyyhittyään silmiään vielä muutamaan kertaan hän astui lähemmäs ja kumartui sauman päälle.

Sai luvan kelvata. Kai se nyt yhden kynnön kestää. Se pellonpaskakaan ei nyt niin helvetillisen iso ollut. Nyt kun tämä ei vain olisi liian painava Urholle.

Urho oli naapurin suomenhevonen. Vanha, pieni ja säyseä. Se oli saanut nimensä Kekkosen mukaan. Kissa Koiviston mukaan. Siihen presidentillisyys olikin sitten loppunut. Koirat olivat olleet 70-luvulta asti Ahteja. Ja aina suomen pystykorvia. Niemisten tapa pitää asiat aina samanlaisina tuntui ärsyttävyydessäänkin jotenkin turvalliselta ja rauhoittavalta. Sitä paitsi, jos sinulla on jo ollut kolme suomen pystykorvaa, joiden nimi on Ahti, ei sitä neljättä yksinkertaisesti voi ristiä miksikään muuksi. Oli nimi sitten tullut Karjalaiselta tai siltä merenjumala Poseidonin suomalaiselta vastineelta.

Kissat nyt olivat sentään vaihdelleet nimiä, mutta niitä olikin ollut paljon. Ne Pentti oli nimennyt eri vallassa olevien hallitusten ministerien mukaan. Pekka ei ikinä muistanut niiden nimiä oikein, paitsi sen yhden ison, Manun. Se ei tietenkään ollut enää hengissä. Pekka olikin ottanut asiakseen kutsua kaikkia Niemisten kissoja Manuiksi, ihan vain vittuillakseen. Siitä oli viimeisen kymmenen vuoden aikana päässyt kehkeytymään jo ihan vitsikin. Vaikka oli se ottanut pari vuotta mennäkseen Niemisen jakeluun asti. Pekka hymähti ja riisui rukkasensa ja hitsiessunsa ja laittoi ne paikalleen.

Ulos päästyään hän jäi pajan ovenpieleen katselemaan ja kaivoi tupakkansa esiin. Koko talven hän oli jaksanut sinnitellä hinkuaan vastaan, kunnes oli helluntain tanssien aikana jätkien kanssa ryypätessään käärinyt koko porukalle sätkiä yömyöhällä ja huomannut laittavansa yhden omaankin suuhunsa.

Nyt, kun hän oli aamukahvin ja tupakan jälkeen lähtenyt saman tien pajalle, päivän toinen sätkä maistui aivan taivaallisen hyvältä. Hän nojaili seinään, poltteli tupakkaansa ja mietti, että se kalakeitto ei onneksi kauaa lämpenisi. Vaikka ei sitä enää paljoa ollut jäljellä. Mutta toisaalta, kun oli jo koko viikon sitä syönyt, alkoi olemaan korkea aika vaihtaa ruokalajia. Toissapäivänä riippumaan laitettu jänis saattaisi jo huomenna olla siinä kunnossa että siitä saisi paistin ja keittoa. Ajatus sai veden kihoamaan suuhun. Sätkä maistui hyvältä, mutta tyhjän vatsan päälle se kieltämättä vähän juilahteli. Pekka puhalsi viimeiset savut suustaan ja pudotti sätkän tuhkakuppina toimivaan vanhaan traktorin moottorin kanteen. Sekin pitäisi joku päivä tyhjentää. Eilisen sateen jälkeen se oli ainakin tarpeeksi märkä. Hän muisti, miten oli moottorin purettuaan porannut kanteen muutaman reiän. Sadevesi pääsi paremmin valumaan pois jättäen kuitenkin tarpeeksi kosteutta jälkeensä, että tumpit eivät syttyneet. Jos eilen ei olisi satanut, Pekka olisi saanut kastella stumpit siinä missä kukatkin. Nyt hän oli välttänyt molemmat.

Ruoan päälle Pekka istui portailla ja raapi vasenta nilkkaansa. Hän oli polttanut sen nokkosissa aamukusella. Juhannus oli jo ensi viikolla, hän mietti. Ja silloin ne taas tulevat. Matti nyt vielä meni, se oli kasvanutkin täällä, mutta se sen akka, Pia. Ja ne pennut. Niille tämä kaikki oli aina niin helvetillisen isoa seikkailua, että häntä väsytti niiden energinen suhtautuminen ja joka paikkaan juokseminen. Pennutkin vielä olivat ihan ok. Niille riitti, kun käski niiden mennä etsimään metsästä jotain. Ihan mitä vaan. Ja ne menivät. Mutta sen akan naukumista ja venkoilua hän ei yksinkertaisesti kestänyt. Oli aivan sama, mitä tapahtui tai vaikka ei tapahtunut mitään, aina se mankui. Pekka ei käsittänyt, mitä helvettiä Matti näki siinä. Olihan se nuorempana ollesaan ollut ihan simpsakan oloinen tapaus, mutta Pekka oli saanut tarpeekseen sen käkätyksestä ja huutamisesta jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen.

Sateellahan ketään ei saanut ulos. Silloin ne kyllä yleensä lähtivät kauppaan sillä autollaan. Mikä tahansa se olikin. Viime vuonna se oli vielä ollut Toyota, mutta Matti taisi vaihtaa autoaan kahden vuoden välein.

Se, että Matti tuli, oli kuitenkin aina koko kesän kohokohta. He viettivät usein aikaa kalassa tai metsällä kahdestaan. Kyllä he puhuivatkin, tai lähinnä Matti, Pekalla ei ollut niin paljon tarvetta siihen. Hän oli jo koko vuoden oppinut olemaan hiljaa. Mitä nyt naapurin Manulle piti välillä jutustella, kun oikein pahimmat viinanpirut iskivät krapula-aamuna päälle.

Hän itse piti eniten siitä, että kaikki tuntui joskus ihan kuin ennen vanhaan. Molemmat seisovat metsässä hiljaa ja odottavat. Tai istuvat veneessä koukut vedessä eikä kumpikaan sano mitään. Sitten jostain rannalta kuuluu joku molempien lapsuudesta tuttu ääni ja he katsovat toisiaan ja hymyilevät, nyökkäävät ja katsovat jälleen muualle päin. Tai kun saunan jälkeen hän korkkaa kaljapullot saunan pukuhuoneen vastanhajussa ja ojentaa Matille ja he ryystävät pullon suusta puoli pulloa kerrallaan ja röyhtäisevät päälle. Ja taas se sama toisiinsa vilkaisu ja pieni hymy.

Pekka huomasi liikuttuneensa. Hän työnsi nyrkkiä viereensä tulleen Manun otsaa kohti ja antoi sen puskea takaisin. Hän kuuli sen kehräävän kahden kyyneleen valuessa vasenta nenänvartta pitkin kohti suupieltä. Ne maistuivat vähän suolalta. Hän pyyhkäisi niiden rippeet ja ryysti vähän nenäänsä kaivaessaan sätkävehkeet reisitaskuhousujensa taskusta. Aurinko paistoi etuoikealta ja hän antoi sen lämmittää kasvojaan sulkien silmänsä ja pitäessään sätkävehkeitä sylissään. Manu kehräsi ja kiehnäsi hänen jalkaansa vasten ja rastaat sirkuttivat jossain aitan takana olevassa pajukossa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s