Elo


Sinä iltana se levitti siipensä. Pekkaa ei ollut näkynyt muutamaan viikkoon ja hänen aiemmin kylvämänsä ruis lainehti entisellä kesantopellolla ilta-auringon punatessa tuulessa huojuvia tähkäpäitä.

Se istui nyt talon katolla ja katseli, miten sen siivet aukenivat. Pellolla tähkiä syönyt hirvi säpsähti, kun ne tulivat esiin. Se otti viimeiset vihneet suuhunsa ja jolkutteli takaisin männikön suojaan. Ruista tai ei, mutta tuntui paljon turvallisemmalta seistä pajukon keskellä märehtimässä, kuin siellä pellolla sen tarkkojen silmien alla.

Siivet aukesivat niin kauniisti. Se sulki ne ja ne menivät suppuun aivan yhtä nopeasti. Sepelkyyhkyn kokoinen ja näköinen lintu seisoi yksin talon harjalla aukoen ja sulkien siipiään. Siipiään, jotka olivat suhteettoman suuret sen vartalon kokoon nähden. Aivan niin kuin Pekan unessa.

Mutta toisin kuin siinä, sen nokka oli ihan tavanomainen sepelkyyhkyn nokka, ei siinä mitään hampaita kasvanut, eikä se ollut mitenkään tavanomaista suurempi. Ainut poikkeavuus oli siivet.

Siivet olivat ensinnäkin suuret, suhteettoman kokoiset. Toisekseen ne taittuivat kasaan eri tavalla kuin muilla linnuilla. Sen luut olivat alusta asti kasvaneet siten, että ne olivat siivissä ristikkäin toistensa kanssa ja muodostivat näin eräänlaisen haitarimuotoisen teleskooppirakenteen. Ne aukenivat nopeasti ja sulkeutuivat vielä nopeammin. Ollessaan täydessä mitassa, ne olivat aivan tavallisten linnun siipien näköiset, mutta suuremmat.

Se avasi ne jälleen ja ne lävähtivät sen sivuille parin sadan millisekunnin kuluessa. Ne huojuivat nousevassa tuulessa. Sen höyhenet värisivät tuulen tarttuessa sieltä täältä sen siipiin, mutta se ei vielä noussut. Se tarvitsi lisää tuulta.

Sillä vaikka sen siivet rakentuivat linnunluista ja höyhenistä, olivat ne kuitenkin niin raskaat, että niiden kannattelemiseksi tarvittiin hieman tavanomaista enemmän ilmaa. Se oli odottanut tätä iltaa rauhallisesti koko kesän.

Koska sen siivet olivat niin suuret, ne olivat kovin epäkäytännölliset näissä olosuhteissa. Niinpä se oli kerännyt voimia tulevaa talvea varten ja pomppinut pitkin pihaa jo keväästä asti. Levittäen siipensä aina silloin tällöin ihan vain tuulettaakseen höyheniään.

Se pystyi kyllä lentämään levittämällä vain siipiensä kärjet, jolloin se näytti ihan tavalliselta sepelkyyhkyltä. Mutta silloin räpytteleminen oli todella vaikealta ja sen asennon pitäminen vaati koordinaation lisäksi lihaskestävyyttä juuri sellaisissa lihaksissa, mitä se ei ollut tottunut käyttämään, joten kovin usein se ei sitä tehnyt

Nyt se tunsi, miten sen energiavarastot alkoivat olemaan valmiita matkaan. Se pääsisi liitelemään kaikessa rauhassa talvehtimisalueilleen Saharan eteläpuolelle. Niinpä se istui talon katolla ja odotti sopivaa tuulenvirettä.

Tuulen tullessa se avasi silmänsä. Se näki, miten ruisvainio talon takana lainehti ja heilui tuulen kerätessä voimiaan. Oli niin kuin tuuli olisi tullut paikalle vain sitä varten, että se saisi ilmaa siipiensä alle.

Se levitti siipensä ja nojautui eteenpäin odottaen tuulen nostavan sitä ilmaan. Se olisi voinut lentää ylös tynkätyyliin, mutta ei halunnut tuhlata yhtään enempää voimiaan kuin olisi tarvis. Siipiensä avulla se pystyisi näin lentämään koko muuttomatkan ilman välilaskuja.

Välilaskut olivat aina riski, varsinkin itäisessä ja eteläisessä Euroopassa. Siellä kyyhkysiä metsästettiin syksyisin ihan urakalla. Niinpä se liiti muiden yläpuolella päätä huimaavien ilmavirtojen pitäessä huolen vauhdista ja korkeudesta.

Tuuli huojutti sitä ja kohahteli peltikatolla. Se nojautui eteenpäin. Tämän puuskan aikana sen olisi päästävä ilmaan tai se jäisi talon päälle pikkuhiljaa valuvan ukkosrintaman alle. Siellä lentäminen olisi sille täysin mahdotonta.

Tuuli tuntui tyyntyvän ja vetävän henkeä. Se ei kuitenkaan lannistunut, vaan jännitti jalkansa ja odotti. Juuri ennen kuin tuuli yltyi jälleen, se sulki siipensä ja hyppäsi täysin voimin ilmaan. Se näytti siltä, kun joku olisi singonnut muovisen, siivettömän kyyhkys-atrapin ilmaan keskeltä talon kattoa. Kyyhkysen muotoinen möhkäle joka singahti puolitoista metriä ylöspäin. Samalla kun se levitti siipensä, tuuli puhalsi jälleen. Ajoitus oli täydellinen.

Se liiti tuulen mukana ukkosrintaman alta pois. Se kääntyi vielä kerran ja kaarsi pihan,  talon katon ja navetan yltä pellon päälle. Se oli jo saavuttanut kolmenkymmenen metrin korkeuden ja odotti lisää ilmaa siipiensä alle. Seuraavan navakamman puhurin aikana se kohosi ja katseli, miten pellon takanurkassa heiluvien tähkäpäiden väri vaihteli pihlajanmarjanvärisestä puolukanpunaiseksi ilta-auringon punertaessa tähkäpäissä ja niiden varsilla. Ukkonen teki tuloaan.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s