Luonnos ja kerronta


Luonnostelin viime syksynä nyt työn alla olevan tarinan juonen. Kirjoitin sen yksikön ensimmäisessä persoonassa ja käytin paljolti slangia ja muita puhekielenilmaisuja. Tämä oli tietenkin ongelmallinen tapa, tavallaan. Ainakin näin jälkikäteen ajateltuna. Luonosteluvaiheessahan se oli kovin helppo tapa edetä.

Ryhtyessäni käymään luonnosta läpi, huomasin, että oli jokseenkin mahdotonta saada puhutusta kielestä sillä tavoin selkeää, että siitä tulisi helposti luettava. Niinpä sitä piti koeponnistella tavalla jos toisellakin.

Yritin ensin saada kieliasun enemmän yleiskielimäisemmäksi ihan vain suoristamalla puhekielen polveilevaa ja poukkoilevaa lauserakennetta. Se teki tekstistä entistä enemmän tökkivää. Muokkasin slangi-ilmauksia lähemmäksi yleiskieltä ja menetin osan aikaansaamastani ontuvasta lähiöcharmista.

Sen lisäksi oivalsin, että tarinassa pitää olla muitakin henkilöitä. Ja se ikään kuin avasi koko paketin. Kirjoitin näet erään sivuhenkilön toimintakuvauksen kolmannessa persoonassa ja se tuntui jotenkin vapauttavalta. Sen avulla sain tietenkin myös ratkaistua kerronnallisen dilemmani. Enää ei tietenkään puutu kuin se, että koko kirja tulee kirjoitettua siinä kolmannessa persoonassa. Ja mikä mukavinta, huomasin myös, että tällä tavoin pääsen kuitenkin ikään kuin entistä paremmin päähenkilöni maailmaan ja sen kuviin kiinni.

Kaikista palkitsevinta koko prosessissa oli se, että se vei toki muutaman päivän ja ne ratkaisevat ajatukset syntyivät aivan muualla kuin kirjoittaessa tai itse kirjoittamista ajatellessa. Lihas kasvaa levossa, sanotaan 😉

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s