Liikunnan ruokkiva vaikutus


Olen viime aikoina kiinnittänyt entistä enemmän huomiota siihen, miten kirjoitusprosessini etenee. Siihen, miten ideat kypsyvät ja miten hitaalta koko prosessi välillä vaikuttaa.

Olen ennen kaikkea havainnut, että silloin, kun en kirjoita, vaan käytän aikaani esimerkiksi liikkumiseen paikasta a paikkaan b, minulla on aikaa prosessoida alkuun saattamiani ajatusprosesseja. En edelleenkään kykene selkeästi näkemään, mitä kaikkea roolihenkilöilleni tapahtuu matkan aikana. En vain oikeasti osaa suhtautua heihin siten, että he kulkevat suoraan minun sanelemani juonen mukaan yhtään minnekään. Tosin se juonikin on aina vähän niin ja näin. Se tuntuu elävän aina sitä mukaa kun tarina etenee. Ja siinä juuri on se tekemisen viehätys. Tai ainakin osa sitä. Ikinä ei oikeastaan tiedä, mitä seuraava luku tuo tullessaan.  Joskus se on joku täysin uusi henkilö tai sitten täysin odottamatonta käytöstä joltain jo tutuksi käyneeltä henkilöltä. Tai mitä tahansa.

Tietenkin minä tiedän, mitä tarinassa tapahtuu. Tiedän, mistä se alkaa ja mihin se suunnilleen päättyy. Mutta mitä siinä välissä tapahtuu on aina jossain vaiheessa kirjoittamista niin levällään, että siitä ei saa otetta. Eikä siitä tarvitse mielestäni saadakaan. Kuten musiikissakin teoksen tulee saada elää, tulee tarinan saada juosta omia polkujaan niin kauan kun se tekee niin. Sitten kun ne polut on tallattu yhdeksi selkeäksi tarinan kuluksi, on paikallaan istua alas ja naulita tarina lopullisesti paikalleen. Työvaihe, johon minun mielestäni tulisi vielä enemmän kiinnittää huomiota.

Kaikesta tuosta huolimatta se, että voi tehdä jotain aivan muuta, kuten esimerkiksi pyöräillä töihin äänikirjaa kuunnelleen tai kävellä koiran kanssa metsässä luontoa tarkkaillen, antaa välttämättömiä hengähdystaukoja kirjoittaessa. Tai siltä se ainakin nyt tuntuu. Ilman taukoja jäisi useampikin asia tarinoissani tapahtumatta. Tämän asian hyvyydestä voidaan taas olla ihan mitä mieltä tahansa.  😀

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s