Mies – Luku 6


(Tämä on postapokalyptisen miniromaanini kuudes luku. Koko tähän asti kirjoitettu tarina on luettavissa täällä)

– Sinun pitää laittaa koirasi liekaan.

Mies katsoi puhujaa ja vilkaisi sitten vasemmalle
puolelleen. Rocky istui hänen vierellään korvat tarkkaavaisesti pystyssä. Hän
katsoi puhunutta miestä uudelleen kohauttaen olkapäitään kuin sanoakseen, ettei
ole kovin varma onnistumisesta, mutta ainahan sitä voi yrittää. Puhunut mies
hymyili hänelle.

He olivat lähteneet ylittämään lahtea Björnholmenista kohti Nockebytä illan alkaessa hämärtää. Hän oli
tarkoituksellisesti valinnut pimeänä näkyvän kohdan kynttilöin tai heikoin sähkövaloin valaistujen ikkunoiden välissä. Hän
oli kuvitellut pystyvänsä välttämään kohtaamasta Nockebyhovin väkeä. Hän oli ollut väärässä.

Ne olivat olleet odottamassa heitä. Pimeä kohta rannassa oli ollut jonkunlainen ansa, jossa Nockebyläiset pitivät suurempaa
vartiota kuin muualla valaistulla alueella. Mies toivoi, että sana hänen tappamastaan Söderiläisestä ei ollut kulkeutunut tänne asti. Oli miten oli, hänen piti saada Rocky liekaan.

– Minun pitää ottaa hihna rinkasta, mies sanoi ja laski rinkan selästään maahan.

Hän avasi päällimmäisen läpän ja kaivoi rinkkaa hetken aikaa ennen kuin muisti, että oli laittanut köydenpätkän sivutaskuun.
Hän avasi vasemmanpuoleisen sivutaskun ja otti kiepittämänsä narun esiin. Hän mietti hetken ja mittasi sitten noin kahden metrin mittaisen pätkän, jonka hän katkaisi vyöstään ottamalla puukolla. Hän laittoi puukon takaisin tuppeen ja
solmi kiepin uudelleen pitäen samalla irti leikkaamaansa pätkää suussaan. Sen maku tuntui kankaiselta ja kuivalta hänen kurkkuaan vasten ja hän sai pienen yökkäyskohtauksen, jonka hän kuitenkin onnistui nielemään.

Saatuaan kiepin rinkan taskuun hän nousi pystyyn ja solmi hihnan päähän pienen lenkin, jonka läpi hän pujotti narun toisen pään.
Hän kääntyi Rockyn suuntaan.

– Paikka.

Koira ei liikahtanut senttiäkään. Ei se silti tarkoittanut sitä, että se olisi ymmärtänyt mitä hän tälle sanoi. Se ei ollut
liikkunut sitä ennenkään.

Hän kumartui hihna kädessään lähemmäksi ja pujotti lenkin Rockyn kaulan ympärille. Koira ei tehnyt elettäkään vastustaakseen. Se näytti vilkuilevan rennosti ympärillä seisovia kuutta miestä, joista takimmaisilla näytti olevan jonkunlaiset taljajouset.

– No niin hyvä. Nyt jos olisitte hyvät ja seuraisitte minua.

– Onko minut pidätetty?

– Ei tietenkään, hänelle puhunut mies sanoi ja muutama muu nauroi hänen mukanaan.

Koira katsoi miestä ja nousi seisomaan tämän nostaessa rinkan selkäänsä. Heitä puhutellut mies viittasi heitä seuraamaan ja he
lähtivät kulkemaan pimeän puiston halki kohti ylärinteessä olevia pieniä valoja. Taivaalle kohonnut kuunsirppi näkyi edessä olevan rinteen yläpuolella hohtavan valkoisena. Lumi ulottui puolisääreen asti. Rockyn tassujen suhahtelu
sekoittui heidän takanaan kulkevan miehen hyräilyyn.

He kävelivät jonossa puhumatta mitään. Mies mietti minne he olivat menossa. Hän arveli, että yhteisöllä olisi joku talo, jossa he
kokoontuivat. Hän arveli, että hänen pitäisi esittäytyä. Kertoa kuka hän oli ja minne hän oli menossa. Hän ei halunnut valehdella. Hän oli siinä niin huono. Mutta ei hän voinut kertoa totuuttakaan. Silloin kaikki olisi ollut pilalla.

Rannalta päästyään he kulkivat vasemmalle viettävää tietä loivasti ylöspäin. Tie oli tallautunut useammaksi poluksi, sen
lisäksi, että sen reunoilla meni ajourat, joten heidän ei enää tarvinnut kulkea peräkanaa. Miehen takana hyräillyt vartija oli siirtynyt hänen vasemmalle puolelleen jatkaen lauluaan. Nyt mies tunnisti sävelmän. Se oli Ryssar i rymden, snapsilaulu, jonka
viimeistä säkeistöä hän hyräili hymyillen mukana. Vi vill ha flera sossar på Mallorca och vi hoppas att dom aldrig hittar
hem igen.

Tilanne tuntui laulun takia joko omituisen absurdilta tai sitten hieman pelottavalta. Mies ei ollut varma miten hänen tuli siihen suhtautua. Hän tuli ajatelleeksi, että kenties hänen kanssaan taivaltavat vartijat olivat äärinationalisteja, joiden oli tarkoitus vaalia ja vahtia ruotsalaista rotua. Hän katsoi ympärilleen ja huomasi helpotuksekseen edessään kulkevan miehen
näyttävän olevan selvästi maahanmuuttajataustainen. Siitä huolimatta hän ei oikein saanut karistettua kauhua mielestään.

Mies katsoi koiraa, joka kulki rauhallisesti hänen rinnallaan ja katseli mistään piittaamattoman oloisena silloin tällöin
ympärilleen miesten kävellessä eteenpäin kohti ylärinteessä häämöttävää talojen väliin jäävää aukiota, jonka molemmin puolin olevat kaksikerroksiset puutalot oli maalattu valkoisiksi. Niiden alimmissa ikkunoissa näkyi kynttilöitä.

Aukion keskellä oli suuri nuotio, jonka ääressä näytti seisovan joku ojentelemassa käsiään tulta kohti. Ilta oli kylmennyt
nopeasti. Päivän aikana satanut vesi ratisi jäisenä jaloissa heidän päästessään talojen väliin. Aukion takana olevan suuren kivisen kartanon ikkunat olivat yhtä lukuun ottamatta suljettu tummin puisin luukuin. Ainoa avonainen ikkuna
oli toisessa kerroksessa ja sieltä loisti kirkasta valkoista valoa. Siellä oli sähköt.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s