Kipinä – Luku 12


(Tämä on postapokalyptisen miniromaanini kahdestoista luku. Koko tähän asti kirjoitettu tarina on luettavissa täällä)

Laksatiiveja. Kahvia, univajetta, vesikuulusteluja. Huonoa kohtelua, herättämistä juuri kun hän oli nukahtamassa. Eikä missään vaiheessa kukaan puhunut hänelle. Aina kun hän avasi suunsa, hänelle annettiin sähköisku. Ne olivat kytkeneet etälamauttimen anturit välilihaan. Parin kerran jälkeen hän jätti sanomatta mitään. Joskus oli tietenkin pakko huutaa. Silloin kun ne hakkasivat pampuilla häntä jalkapohjiin. Huutamisen jälkeen annettiin taas sähköisku ja hakattiin kunnolla turpaan.

Kolmen päivän höykytyksen ja valveillapidon jälkeen hänet raahattiin metalliseinäisestä ja –lattiaisesta sellistään tilaan, jossa hän ei ollut aiemmin ollut. Tilan keskellä oli tuoli. Se oli metallinen ja pultattu lattiaan kiinni. Tuolin molemmista takajaloista lähti noin senttimetrin paksuinen kaapeli jonnekin. Vasemmanpuoleinen oli musta, oikeanpuoleinen oli punainen.

Hänen käskettiin pysähtyä. Hän pysähtyi. Hänen yllään ollut haalari riisuttiin ja vedettiin hänen polviinsa. Jalkovälissä olevat anturit revittiin pois. Joakim ähkäisi karvojen lähtiessä tarrojen mukana. Haalarit vedettiin takaisin ylös ja hänet sysättiin tuoliin istumaan. Hänen kätensä kiinnitettiin jalkojen ympäri vedettyyn nahkahihnaan, jossa oli metallinen kiristettävä lenkki käsiä varten. Jalat kiinnitettiin tuoliin metallisilla lenkeillä. Tilanne ei tuntunut hänestä hyvältä. Häntä saattaneet kaksi miestä kävelivät ulos sanomatta sanaakaan.

Joakimia väsytti. Kaiken kofeiinin kyllästämänä hän ei tietenkään saanut nukahdettua. Ei sillä, että hän olisi enää uskaltanut. Hän kokeili ranteitaan kiinni pitäviä lenkkejä ja he antoivat hänelle sähköiskun. Tuska ei ollut suuri, mutta se varoitti. Sen jälkeen hän tyytyi vain istumaan paikallaan ja yritti pysytellä hereillä.

Joakim kokeili kielellä hampaitaan. Vasemman yläleuan kulmahammas heilui ja huuli oli sen kohdalta kipeä. Hän heilutteli hammasta hetken kielenkärjellään. Jos hänellä oli aiemmin ollut hankaluuksia hahmottaa ajan kulumista ilman kelloa, niin viime päivien aikana se vähäinenkin kyky oli kadonnut. Tai vähintään mennyt huonompaan suuntaan. Hänestä tuntui, kuin hän olisi istunut siinä jo kymmenen minuuttia, kun hänen edessään olevan pöydän takana olevalle tuolille tuli istumaan mies, joka ei sanonut mitään.

Miehellä oli yllään syvänsiniset farkut. Niiden käännetyt lahkeet peittivät mustien teräväkärkisten bootsien varret. Bootsit olivat konstailemattomat, mattapintaiset, eikä jalkapöydän kohdalla ollut tavanomaisia ommelkuvioita. Kannat kopisivat pehmeästi miehen kävellessä pöytää kohti.

Miehellä oli vaaleansininen kauluspaita, jonka hihansuut ja kaulukset olivat valkoiset. Hihansuut oli käännetty ja miehen vasemmassa kädessä oli suuri mustatauluinen teräsrannekkeinen kello. Joakim yritti saada selvää kellonajasta, mutta mies liikkui niin nopeasti, että hän ei ennättänyt.

Miehen hiukset olivat vaaleat ja lyhyeksi leikatut. Hänen tummat kulmakarvansa olivat ohuet ja hädin tuskin erottuvat. Parta näytti vasta-ajetulta. Viikset olivat tuuheat, siististi leikatut ja punasävyiset. Joakimin mieleen tuli brittiläinen upseeri toista maailmansotaa kuvaavasta elokuvasta. Mielikuva haihtui miehen avatessa suunsa.

Ääni oli hiljainen, pehmeä, aavistuksen verran nasaali. Miehen nenä tuntui olevan tukossa. Se olikin ainoa persoonallinen piirre, viiksien lisäksi. Mies puhui ruotsia selkeästi artikuloiden jättämättä mitään tilaa epäselvyyksille.

– Missä se on? Mies kysyi katsoen häntä. Joakim väisti katseen.

– Mikä?

– Kyllä sinä tiedät mistä on kyse, mies sanoi ja nyökkäsi. Lyhyt sähkösykäys kulki Joakimin vartalon läpi.

– En minä tiedä! Joakim parahti. Hänen äänensä särkyi ja kurkussa tuntui kuivalta. Häntä yskitti.

– Et tiedä missä se on vai et tiedä mistä on kyse?

– En tiedä kumpaakaan, Joakim vastasi nopeasti.

– Siis me etsimme kipinää.

– Kipinää?

– Niin. Älä leiki tyhmää.

Jälleen nyökkäys. Jälleen uusi sähköisku. Tällä kertaa Joakimista tuntui kuin sähköä olisi käytetty enemmän. Kuin se olisi kestänyt pitempään. Hän huusi.

– Sinä tiedät, mikä kipinä on, etkö tiedäkin, mies kysyi pehmeällä äänellä ja kumartui eteenpäin.

Joakim nyökkäsi. Hän ei saanut sanaa suustaan.

– No hyvä. Olemme sentään sen suhteen samalla viivalla. Nyt sinun tarvitsee vain kertoa missä se on.

– Ei minulla ole mitään kipinää.

– Ei niin. Sen me olemme varmistaneet jo useaan otteeseen. Ulosteesi on seulottu niin moneen kertaan, että olemme joutuneet vaihtamaan työntekijöitä vähintään kuusi kertaa. Kuulitko? Kuusi työvuoroa on seulonut sinun paskaasi. Vain koska et ole kertonut meille mitään.

– Ette ole kysyneet.

– Mitä? Mitä sinä sanoit?

– Ettehän te ole kysyneet mitään.

Taas uusi sähköisku. Lyhyempi tällä kertaa. Joakim rentoutui sen päättyessä. Tähän voisi tottua, hän ajatteli. Kunnes hänelle annettiin uusi entistä pidempi. Hän huusi jälleen.

– Älä ryhdy nenäkkääksi, finnjävel. Niin. Me tiedämme sinusta kaiken. Olemme seuranneet sinua jo muutaman kuukauden, mutta aina olet onnistunut livahtamaan. Missä koira on?

– Koira? En minä tiedä. Sinne se varmasti jäi. Nockebyhoviin.

– Ei sitä ole kuulemma sielläkään näkynyt. Kukaan ei tiedä missä se on.

– No ei se alunperinkään ole minun koirani. Mikä lie piski.

– Niinpä niin.

Uusi sähköisku. Jälleen lyhyt. Nyt Joakim jäi varuillaan odottamaan seuraavaa. Jota ei tullut. Mies hänen edessään katsoi häntä kylmästi ja nousi mitään sanomatta ylös. Hän käveli kannat kopisten salin oikeassa reunassa olevasta ovesta ulos ja sulki sen jäljessään.

Joakim odotti edelleen saavansa sähköiskun, kun hän kuuli jonkun kävelevän pehmeästi viereensä. Häntä lyötiin päähän ja hän menetti tajuntansa. Syöksy pimeään tuntui oudolla tapaa turvalliselta, kunnes hän huomasi pelkäävänsä, että ei enää heräisi. Silloin oli jo liian myöhäistä. Oli kuin yrittäisi saada otetta ohi kiitävästä pilvenrepaleesta. Hän yritti huutaa ennen kuin viimeinenkin tajunnan ripe kaikkosi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s