Minä tekee seinää


image

Kirjoittaminen, siinä missä mikä tahansa muukin tekeminen, tuntuu olevan aika tavalla yliherkkää hommaa. Kai siinä sitten liikutaan niin paljon pään sisässä, että kaikkinainen pakottaminen saa aikaan esteitä, jotka näyttävät lähempää katsottuna pienemmiltä kuin miksi niitä ensin luuli.
Enkä nyt halua missään nimessä mystifioida kirjoittamista sen enempää kuin painaa sitä lokaankaan. Olen vain tullut huomanneeksi, omalla kohdallani, että liiallinen miettiminen ja ajatteleminen aktiivisesti kirjoittaessa lähinnä vain hankaloittaa prosessia. Siis siinä vaiheessa, kun tarinaa ensi kertaa ideoidaan konkreettisempaan muotoon. Silloin ei tulisi olla liikaa suitsia tai muitakaan ohjaksia estämässä varsinaisen työn syntymistä. Toisessa ja kolmannessa kirjoitusvaiheessa on helpompi karsia, kun on jotain karsittavaa.
Itselleni tämä kirkastui ties kuinka monennen kerran viime viikonlopun pakollisen tauon aikana. Eikä se tauko nyt mikään pakollinen ollut. Käytin vieraina olleita sukulaisia tekosyynä taukoiluun. Vaikka muistinkin huomautella itselleni aika ajoin olevani laiskuri, tiesin tauon tulevan tarpeeseen. Omituisinta on se, että asiaa pitää aina aika ajoin tolkuttaa itselleen ja aina se on ikään kuin uutinen.
Olin huomaamattani rakentanut itselleni kalterit fantasiaa kirjoittaessani. Ensinnäkin työskentelytapani on aina ollut sellainen, että vain istun ja kirjoitan ja annan tekstin viedä. Tiedän yleensä, mitä kyseisen päivän aikana kirjoitettavan tarinan alku pitää sisällään. Lopusta en menisi takuuseen, paitsi siinä vaiheessa kun todella tiedä, mitä pitää tapahtua. Nyt kirjoittamani tarinan juonen tiedän suunnilleen loppuvan ja luulen jopa tietäväni miten. Mutta siitäkään en ole täysin varma. Välillähän voi tapahtua vaikka mitä.
Miten tämä siis liittyy mihinkään? No tietenkin sillä tavoin, että jossain vaiheessa päässäni alkoi takoa tarve kirjata ylös tarinan runko etukäteen. Vaikka tosiasiassa melkein jo tiedänkin sen, on se ollut vain hämärä viitekehys, josta en ole saanut otetta. Enkä ole halunnutkaan.

Huomasin näet jumahtavani miettimään sitä, mitä kaikkea seuraavaksi tapahtuu. Ja se taas ei vienyt mitään eteenpäin. En saanut aikaiseksi kirjoittaa (muutamaan päivään, huom! ), kun päässä pyöri koko ajan että pitäisi tehdä ne linjavedot ja suunnitella juonenkulut ja miettiä mitä kullekin tapahtuu seuraavaksi ja mihin järjestykseen ne kaikki sitten laitetaan. Eihän siitä mitään tullut.

Tauon aikana se vain loksahti kohdalleen. Olen nyt siinä ideointivaiheessa, jota olen aiempien tarinoiden suhteen tehnyt vain pääni sisäisesti, kirjaamatta mitään ylös. Ja ideointivaiheessa mitään ei ammuta alas. Sitä paitsi, pitäähän se idea saada konkretisoitua. Ja kirjoittaminen on siihen varsin omiaan.

Rohkaisevaa tässä on se, että nyt olen kirjoittanut noin 20000 sanaa ja huomaan olevani juuri ja juuri tarinan alussa ja esitelleeni ensimmäisen henkilön ja maailman. Kun tarinaan kuitenkin liittyy vielä muutama henkilö ja maailmakin on kerrassaan outo, niin arvelenpa tuottavani pitemmänpuoleisen romaanin. Sitten kun se valmistuu. Jos tämän ensimmäisen vaiheen saisi alta pois tämän vuoden aikana, niin kenties jo ensi vuoden lopulla sitä voisi kuvitella jonnekin tarjoavansa, tiedä häntä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s