Kipinä – Luku 16


(Tämä on postapokalyptisen miniromaanini kuudestoista luku. Koko tähän asti kirjoitettu tarina on luettavissa täällä)

Hän säpsähti hereille ja katseli kattoon. Siinä oleva halkeama oli pieni eikä johtanut mihinkään. Kuultuaan äänen nyt uudestaan hän käänsi katseensa nurkkaa kohden ja kirosi mielessään, että oli makuupussin sisällä.

Nurkassa istui rotta ja pureskeli häneltä jääneitä ruoantähteitä. Se oli laihan ja takkuisen näköinen. Luultavasti ihmisten lähtö oli aiheuttanut sen, että niillä ei ollut ruokaa. Hän mietti, miten saisi sen otettua kiinni. Hänellä oli edelleen nälkä ja viimeiset ruoantähteet menivät rotan suuhun.

Sitten rotta pysähtyi ja tuntui katsovan suoraan häneen. Joakim tajusi, että hän oli kasvoja lukuun ottamatta täysin makuupussin sisällä ja ryhtyi avaamaan vetoketjua samalla kun rotta liikahti häntä kohti. Hän yritti kääntää kasvonsa makuupussin sisään ja onnistuikin siinä puolittain samalla kun veti vetoketjua auki. Hän tunsi, miten rotan kevyt paino osui hänen jalalleen ja sitten kuului pieni kahahdus sen loikatessa makuupussilta eteenpäin. Sitten ei tuntunut mitään.

Hän nousi istumaan ja avasi makuupussin kokonaan. Oli hämärää. Hän näki kuitenkin, että rotta ei ollut huoneessa. Luultavasti se oli juossut jonnekin toisaalle asuntoon tai sitten rappukäytävään asti. Hän katsoi kelloaan, jonka oli eilisen päivän aikana muistanut vetää ja asettaa aikaan mukanaan kantamansa almanakan auringonlaskun mukaan. Se saattoi heittää muutaman minuutin, jopa puolikin tuntia, mutta ei sen enempää. Fosforiset viisarit hohtivat himmeästi. Kello oli puoli seitsemän aamulla ja ulkona oli vielä täysin pimeää ja hiljaista.

Hän nousi ylös ja rullasi makuupussin takaisin pussiin ja työnsi sen rinkkaansa kaivellen etutaskua vielä kerran toivoen löytävänsä sieltä jotain syötävää. Sitä ei ollut. Hän poimi lattialle kaatuneen vesipullon ja avasi sen ja otti pitkän hörpyn ennen kuin sulki sen jälleen ja veti kengät jalkaansa. Hänen hengityksensä huurusi sakean oloisena miltei liikkumattomassa sisäilmassa. Nenä tuntui kylmältä.

Hän seisoi ikkunan edessä katsomassa ulos järvelle pitäen oikeaa jalkaa koholla patterin päällä ja solmi kengännauhojaan. Ikkunan alaosa oli huurteinen ja hän näki ulos vasta saatuaan molemmat kengännauhat solmituksi ja suoristaessaan itsensä. Ulkona ei näkynyt mitään. Puiden tummia hahmoja järven vaaleampaa jäätä vasten. Keskustan suunnasta kajasti heikko valonkajo.

Kolminkertaisesta vaatekerrasta huolimatta hänellä oli kylmä. Se johtui siitä, että hän oli nukkunut vaatteet päällä. Makuupussissa olisi tarjennut ilman päällysvaatteitakin, mutta hän oli kaiken pieksämisen ja karkuun yrittämisen jälkeen ollut niin väsynyt, että ei ollut jaksanut riisua muuta kuin kengät, pipon ja kaulaliinan. Hän teki muutaman kyykistymisliikkeen ja heilutteli itseään hieman saadakseen verensä kiertämään ennen kuin käveli takaisin rinkalle ja otti piponsa ja kaulaliinansa sen ylätaskusta ja puki ne päällensä. Hänen olisi aivan sama lähteä etsimään ruokaa, kun kerran oli jo hereillä.

Hän kantoi rinkkansa eteiskäytävään ja pysähtyi kuuntelemaan. Ei mitään. Edes tuulen huminaa ei kuulunut. Hän pidätti hengitystään ja oli kuulevinaan jotain, mutta tarkemmin kuunneltuaan hän ei kuitenkaan kuullut mitään. Hän päästi hengityksensä vapaaksi ja veti uudelleen ilmaa keuhkoihinsa. Ääni kaikui eteisen valkeilla seinillä ja rappukäytävän kautta suunnattoman suurena. Kuin joku olisi huokaillut pitkin taloa.

Jocke kääntyi ympäri ja meni keittiöön. Keittiön keskellä oli metallijalkainen Ikean pöytä, jonka pinta oli harmaan pölyn peitossa. Keskellä pöytää oli rikkoutuneen lasin pohja. Siinä oli jotain samettimaisen näköistä tummaa ainetta. Hän arveli sen olevan hometta, mutta ei katsonut sen tarkemmin.

Hämärässä keittiön kaapit näyttivät harmailta. Niiden ovista osa oli auki ja jotkut puuttuivat. Hyllyillä ei ollut mitään. Hän napsautti kokeeksi liesituulettimen kuvussa olevaa katkaisijaa, mutta se ei herännyt henkiin sen enempää kuin hanakaan. Hän sulki hanan jälleen. Ja mietti vielä hetken aikaa sulkemisen jälkeen, oliko hän kääntänyt sitä oikeaan suuntaan sulkeakseen sen. Myötäpäivään kai ne suljettiin. Hän ei ollut enää varma. Nälän lisäksi kidutuksen ja pieksämisen aikaansaama epävarmuus sai hänet tuntemaan itsensä varjokuvaksi, hauraaksi kuin posliinimaljakko vapaassa pudotuksessa. Ajatus tuntui pahalta ja hän avasi pölyisen tiskipöydän alla olevan kaapin. Roska-astiassa ei ollut mitään. Rotta oli kyyryssä kaapin peränurkkaa vasten.

Joakim katseli sitä hetken ja näki miten se pelkäsi. Hän luuli tietävänsä miltä siitä tuntui nyt. Kun joku outo, kummallinen, itseään selvästi vahvempi seisoi ovensuussa ja katseli häntä. Hän sulki oven hitaasti, mutta jätti sen raolleen. Rotta pääsisi luultavasti karkuun muutakin tietä, mutta hän ei halunnut sulkea sitä umpikujaan. Ajatus lukkojen takana olemisesta tuntui hänestä itsestäänkin pahalta ja hän mietti jälleen, oliko ollut täysin viisasta tulla tänne. Olisi varmasti ollut parempi leiriytyä taivasalle, vaikka sillä tavoin olisikin ollut enemmän alttiina muille mahdollisille kulkijoille tai seuraajille.

Hän kurkisti vielä kerran lavuaariin, joka oli kuiva ja täynnä käpristyneitä hyönteisiä. Kuivia torakoita, hämähäkkejä ja joitain outoja otuksia, joita hän ei tunnistanut. Ne kaikki näyttivät imetyn kuiviin jo aikapäivää sitten. Hän puhalsi lavuaariin hiljaa ja perääntyi sitten askeleen verran taaksepäin. Hyönteiset heilahtivat kuivan oloisesti vähän mutta sen jälkeen mikään ei näyttänyt liikkuvan. Hän kääntyi ja käveli takaisin eteiseen ja nosti rinkan selkäänsä.

Hän otti mailansa ovensuusta ja mietti vasta nyt, että oli ollut hullu, kun oli jättänyt sen siihen, eikä ottanut sitä mukaansa. Hän oli ollut niin sekaisin, että järkevä ajattelu ei ollut tullut kysymykseenkään. Kuka tahansa ovesta sisään tullut olisi voinut ottaa sen käsiinsä ja tappaa hänet sillä.

Joakim työnsi oven hitaasti auki ja kuunteli hetken ennen kuin astui käytävään. Tuuli humisi jossain kauempana alhaalla. Se puhalsi sisään alaoven rikotuista laseista ja hän tunsi sen kasvoillaan. Käytävään päästyään hän hamusi vaistomaisesti oikealle puolelleen sytyttääkseen valot, mutta tajusi sitten ajatuksensa järjettömyyden. Sähköt olivat takuulla poikki edelleen. Hän astui askeleen oikealle ja päästi oven sulkeutumaan. Se jäi hetkeksi hakkaamaan karmia vasten, kunnes rauhoittui. Hän kuuli, miten alhaalta tuleva ilmavirta vihelsi oven tiivisteiden välistä sisään asuntoon.

Ovessa ei ollut lukkoa. Yhdessäkään ovessa ei ollut. Joko ne oli revitty irti, trai kuten tässä tapauksessa, ruuvattu siististi pois. Joakim ei muistanut, oliko joku yksittäinen seikka saanut hänet tulemaan juuri tähän asuntoon, vai oliko hän valinnut sen vain umpimähkään. Luultavasti oven siisteys oli vaikuttanut paikan valintaan. Tänne hän ei kuitenkaan aikonut enää jäädä.

Hän nojasi rinkkaa selässään seinää vasten ja kuunteli edelleen. Vain vasemmalla puolella olevan oven tiivisteiden läpi hiljaa suhiseva ilma ja hänen hengityksensä. Ei muuta. Hän lähti hitaasti kävelemään kohti käytävän vasenta reunaa pitäen keskellä käytävää olevasta kaiteesta kiinni. Hän tunsi, miten kaide huojui hieman hänen käsiensä alla. Ilmeisesti se ei ollut kunnolla kiinni koko matkaltaan. Hän toivoi portaiden kestävän matkan alas asti.

Päästyään kaiteen päähän hän vilkaisi taakseen. Siellä oli vain pimeä käytävä. Portaiden vierestä ylös katsoessa näkyi jotain valoa. Ei paljoa, mutta juuri sen verran, että hän saattoi päätellä ylimmässä kerroksessa olevan kattoikkunan. Tai sitten siellä oli ovi auki, hän ajatteli.

Hän katsoi kaiteen ja portaiden välistä alaspäin, missä hitaasti nouseva päivä valaisi rappukäytävän alinta kerrosta. Sinne oli kolmen kerroksen matka.

Ensimmäinen kerros alaspäin oli helppo. Hän käveli portaat alas ja kääntyi oikealle niiden loppuessa pitäen koko ajan tiukasti kaiteesta kiinni. Hän mietti, ottaisiko taskulampun rinkastaan, mutta tuli sitten siihen tulokseen, että näkisi aivan hyvin ilman sitäkin. Tosiasiassa hän ei nähnyt mitään.

Kaiteen päässä hän vilkaisi ylös. Sama valo ylhäällä. Vilkaisu alas, kahden kerroksen päähän. Alakäytävällä oleva valo näytti kirkkaammalta. Sitten hän kuuli äänen. Oli kuin joku olisi paiskannut oven kiinni. Ääni kaikui rappukäytävässä ja hänestä tuntui, kuin kaide olisi heilahtanut. Hän vilkaisi ylös. Kaiteiden välissä olevan valon halki näytti kulkevan varjo. Se riitti hänelle.

Hän tarttui kaiteeseen ja juoksi portaat kolme askelmaa kerrallaan alas asti ottaen viimeisen askelman liian pitkänä ja kaatui lattialle, joka tuntui tulleen pari askelmaa liian aikaisin. Vasen jalka taipui hänen alleen. Rinkan paino työnsi häntä sekä eteen- että alaspäin, eikä hän ehtinyt nostaa käsiään ennen kuin kolautti otsansa suoraan käytävän peräseinällä olevaan oveen, joka loksahti ja pamahti kiinni.

Hän nousi nopeasti ylös ja tunnusteli kasvojaan. Silmissä tanssivat omituiset eriväriset pienet pisteet. Mistään ei kuitenkaan tuntunut tulevan verta. Hän astui askeleen eteenpäin ja heilutti vasemmassa kädessä edelleen olevaa mailaa edessään. Se kolahti kaiteeseen. Ääni tuntui kaikuvan kumeana rappukäytävässä. Hän astui toisen askeleen pitäen mailaa edelleen kiinni kaiteessa ja tarttui oikealla kädellään siihen ennen kuin nosti mailansa eteensä. Nyt hän näki jo portaikon ääriviivatkin edessään. Ylhäällä kolahteli edelleen ja hän tunsi, miten kaide huojui edelleen hänen kätensä alla. Hän juoksi ulos niin kovaa kuin pääsi.

Seistyään ulkona talon nurkan takana varttitunnin verran maila lyöntivalmiina hän tuli siihen tulokseen, että oli kuvitellut kaiken. Että kaikki ne äänet olivat vain kuvittelua. Että tuuli oli paiskonut ylimmän kerroksen ovea ja että hän oli itse saanut aikaan kaiken sen muun melun ja liikkeen panikoidessaan suotta. Hän ei silti mennyt katsomaan.

Hän nosti rinkan selkäänsä ja kääntyi maila kädessään kulkemaan kohti Alvikin tunnelbana-asemaa seuraten lumeen tallattua polkua. Hän ehti kävellä sitä muutaman sata metriä ennen kuin ymmärsi, mitä se tarkoitti. Kahden talon välissä seistessään hän katsoi taaksepäin, mutta ei nähnyt edelleenkään ketään. Eikä hän erottanut kulkiko polku sen rapun editse, jossa hän oli juuri ollut.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s