Ruoste


Viikon kestäneen toipilasjakson aikana on näemmä päässyt ruosteeseen. Ainakaan sanat eivät ihan niin tunnu soljuvan kuin aiemmin. Sinänsä se ei huolestuta. Onhan tavoitteenanai ennen kaikkea kirjoittaa vakituisesti. Se, että sanatavoite (500-1000 sanaa per päivä) ei aina täyty, on toissijaista. Siis tietenkin se harmittaa, mutta aina ei oikein jaksa. Siksi toisekseen joskus tarina on siinä vaiheessa, että sen eteenpäin vieminen vaatii enemmän uppoutumista ja uuden innovointia kuin mihin sillä hetkellä kykenee.

Lohduttaudun yleensä sillä, että inspiraatio ei synny odottelemalla vaan tekemällä. Näin se ainakin minulla on viime aikoina toiminut, mitä proosan kirjoittamiseen tulee. Laulujen sanoittamisen ja runojen kirjoittamisen puolella olen edelleen tuurikynäilijä. Teen silloin kun siltä tuntuu. Viime aikoina ei ole niin ollut sitä tunnetta. Eikä totta puhuakseni ole ollut niin väliksikään.

Nyt työn alla oleva romaanin on vielä tauon aikana ja nyt kirjoittamaan ryhdyttyäni kokenut pienen suunnanmuutoksen ja ryhtikorjauksen. Se tarkoittaa lähinnä sitä, että minun tulee kirjoittaa se uudestaan nyt neljännettä kertaa kaikkien hahmojen osalta. Onneksi osan aiemmin kirjoittamastani materiaalista voin uudelleenkäyttää liki sellaisenaan, mutta esimerkiksi tämänpäiväisessä luvussa sain aloittaa kaiken uudestaan. Itse asiassa hyppäsin yhden aiemmin kirjoittamani luvun yli ja typistin siinä olevat noin 700 sanaa yhden kappaleen mittaiseksi maininnaksi. Sen lisäksi, että koko luvun sisältö pitää muuttaa. Jos ei muuten, niin sen vuoksi, että kirjan päähenkilö saa itselleen sen kauan kaipaamani jännitteen ja ristiriidan sen hetkiseen varsin sekavaan elämäntilanteeseensa.

Sitä vain tässä mietin, että kun kerran näinkin paljon muutoksia tulee, niin mitä luultavimmin minun pitää oikolukea ja tarkistaa kaikki vielä viidennen kerran ennen kuin voin väittää tämän olevan lähelläkään valmista. No, eipä ainakaan lopu hommat kesken, vaikka muita romaaneja tämä eteenpäin työntääkin. Mutta kuten olen jo aiemmin sanout, nämä ovat valmiita sitten kun ne ovat. Eivät ennen. Onneksi minulla ei ole minkäänlaista aikataulua niskassani. Sen kaltainen stressi saattaisi helposti tuhota sen hyvän fiiliksen, mikä nyt näitä kirjoittaessani vallitsee.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s