Työtä


Toisin kuten kuvassa seisovat miehet  – joista oikeanpuoleinen näkyy selvästi olevan mielestään ainut joka tietää mihin kohden kuorman olisi syytä tulla – olen tehnyt töitä enkä seisoskellut. Se vain on nyt niin, että kyllä tämä kertakaikkiaan tylsää välillä on.

Siis kirjoittaa uudelleen ja kahlata läpi jo kahdesti aiemmin kirjoitettua kohtausta (tai siis  tässä tapauksessa kahta). Tylsää se on siksi, että nyt ei pääse niin paljon sylkemään ulos uutta, pikemminkin saa suitsia itseään.  Haastavaahan se on, vaikeaa myös ja olen jokseenkin varma, että olen onnistunut korjaamaan kenties puolet kömpelyyksistä tekstin sisällä. Edelleen vaikeinta on hahmottaa se poikittain oleva lauserakennelma, jonka olen saanut kehitettyä siirryttyäni minä -muotoisesta kerronnasta yksikön kolmanteen persoonaan. Käytännössä siirros tuli tehtyä edellisellä kirjoituskerralla ja nyt, kun olen jotakuinkin luvussa 44 (ja enää 1/3 tekstistä on käymättä läpi) alan päästä paremmin jyvälle siitä miten se olisi pitänyt kirjoittaa. Olen siis jokseenkin varma, että saan palata oksennukselle tämänkin kirjoituskerran jälkeen.

Mutta kiire minulla ei saa olla. Aiemmat käsikirjoitukset olen, myönnän sen toki, lähettänyt aivan liian raakileina eteenpäin. Nyt, kun olen jyvällä omasta tavastani työskennellä, minun pitää antaa itselleni enemmän aikaa toimia niin, että teksteistä tulee hyviä ja valmiita.

Olen siis huomannut työskenteleväni sillä tavoin pätkissä, että yhden 3-4:n kuukauden rypäksen jälkeen olen kirjoittanut käsillä olevan tekstin kertaalleen. Oli sitten kyseessä ensimmäinen tai toinen kerta. Tämän jälkeen tuntuu luontevalta siirtyä jonkin uuden tekstin pariin ja jättää edellinen muhimaan, kunnes jälleen muutaman kuukauden jälkeen palaan sen kimppuun. Välillä tuntuu, että pitäisi pidentää sitä välimatkaa, sillä objektiivisuuden säilyttäminen uudelleen kirjoitettaessa on perin hankalaa. Se tarina on ainakin tähän mennessä jaksanut temmata minut mukaansa, että hetkittäin unohdan olevani korjailemassa ja uudelleenkirjoittamassa tekstiä, enkä välttämättä nauttimassa siitä.

Nyt herääkin ajatus, että olisiko minun syytä korjailla tekstiä ja kirjoittaa sitä uudelleen ja uudelleen niin kauan kunnes se alkaa todella maistua puulta. Kunnes en millään jaksa löytää siitä mitään huomautettavaa. Sen jälkeen, jos sen vain jättäisi muutamaksi kuukaudeksi muhimaan (hankkisi niitä paljon puhuttuja esilukijoita, joita ei juurikaan ole) ja ottaisi sen käteen vielä kerran. Ja jos teksti silloinkin tuntuu luotaantyöntävältä ja puhkikalutulta, niin jospa se vasta siinä vaiheessa on valmis. Nyt kun minä tapaan tappaa nämä rakkaani lähinnä lähettelemällä heitä ympäriinsä 😉

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s