No onpas ollut kesä.


 

Kerkonjoki

Näkymä Kerkonjoen yli joskus puolenyön aikoihin

Nämä kaksi kesän alkukuukautta ovat olleet lomaa, tavallaan. Lomaa siitä tavanomaisesta, oikeastaan, enemmän kuin varsinaista lomaa. Lepäiltyä on tullut lomailun aikana yllättävän vähän.

Kun sain käsikirjoitukseni (jonka nimestä käyn edelleen henkistä kädenvääntöä kaikkien aivopuoliskojeni välillä. Tällä hetkellä Mustan suklaan päivä on niukassa johdossa) valmiiksi kesäkuun alussa päätin antaa itselleni lomaa. Tämä sattui yksiin myös flunssan aiheuttaman liikunnallisen pakkolomani ja muuttokiireiden alle. Kaikki menikin juuri tällä tavoin näin miltei suunnittelemani pakkoloman suhteen oikein mainiosti. Ja on mennyt koko kesän.

Olen kirjoittanut kesäkuussa yhden blogitekstin. Siinä kaikki. Muuhun en kerta kaikkiaan ole saanut itseäni riittämäänkään. Muutto ja lomavierailut ja kaikki muu mahdollinen kaiken järjestäminen on erittäin tehokas este mille tahansa aktiviteetille. Uskon, että olisin voinut kirjoittaa tuona aikana. Tunnin raon löytäminen siellä täällä ei käytännössä olisi ollut mahdotonta ja on myönnettävä, että käytin itselleni myöntämääni lomailu- eli laiskottelulupaa törkeästi hyväkseni ja viihdytin itseäni pakkaamisen, siivoamisen ja kantamisen lomassa lähinnä Big Bang Theorya katsellen.

Liikunnallisesti lomani lopahti toki aiemmin. Pakollisen flunssailun loputtua juokseminen ja salitreeni jatkuivat kuten ennenkin. Siihen asti kunnes ensimmäinen lomaviikko ja varsinainen tavaroiden kantaminen ja siirtely alkoi. Kun kantaa ja pakkaa 6-8 tuntia, ei oikein tunne tarvetta käydä salilla. Lenkille olisin voinut kyllä vääntäytyä, mutta en kyllä millään jaksanut 😀

Kun nyt sitten toissa päivänä kirjoitin tarinan ensimmäisen luvun ensimmäisiä sivuja, huomasin tutun vedon. Tarina, jonka tunnen ja joka on vienyt minua jo kerran aiemmin, kiskaisi mieleni mukaansa verrattain helposti. Ikävä kyllä aikani (ja kannettavan akku) olivat hivenen rajallisia ja jouduin jättämään luvun kesken. Tästä huolimatta oli erittäin virkistävää huomata kykenevänsä edelleen tuottamaan tekstiä.

Uskon tietenkin itseeni sen verran, että saan myös seuraavan työni valmiiksi. Sen lisäksi, että edellisen työn oikoluku on edelleen (ah, siunattu laiskuus!) tekemättä. Minun tulisi vain nyt muistaa se, että mitä luultavimmin ne ensimmäiset kirjoittamani luvut ovat mitä luultavimmin hieman ruosteisia tällaisen tauon jälkeen. On kuin pitäisi viikon tauon juoksemisesta ja lähtisi sitten 10 km lenkille. Vie kahdeksan kilometrin verran ennen kuin lämpenee ja pääsee rytmiin kiinni. Pitää vain uskoa siihen, että se onnistuu ja jatkaa tekemistä kunnes niin käy.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s