Genrerajoitukset


Olen jo nuorella iällä huomannut karttavani kaikenlaisia genrekarsinoita. Oli sitten kyse kirjallisuudesta tai musiikista, olen aina halunnut välttää itseni asettamista jonkin tietyn leiman alle. Tämä on kyllä ollut venytettävissä myös oman elämän elämisen puolelle helpostikin. Aina on pitänyt olla vähän erikoinen ja persoonallinen (lue: omituinen).

Tämä osittain tiedostamatonkin kapina on sitten aiheuttanut sen, että olen ajautunut tekemään kaikenlaisia crossover -tekeleitä eri musiikin- ja kirjallisuudenlajien kesken. Eri taiteenlajeja en tietääkseni liikaa ole sotkenut toisiinsa, mikäli rocklyriikan vientiä enemmän pelkän lyriikan suuntaan ei voida pitää sellaisena. Kokeiluna se oli hedelmällinen ja tuloksekas; ei ole tarvinnut sillekään osastolle astua sen jälkeen.

Joka tapauksessa uskon, että karsinoihin laittaminen on omiaan ja tarpeen lähinnä kulttuurin kuluttajapuolelle. Tuotantopuolella (minne itseni tällä hetkellä lasken) en oikein tunne tarvetta asettaa itseäni mihinkään karsinaan, olkoonkin, että tieteiskirjallisuutta (tai spekulatiivista fiktiota) ja uus- tai suomikummaa (josta mm. Pasi Ilmari Jääskeläinen mainitsi blogissaan) olen näemmä tullut kirjoittaneeksi. En tietoisesti rajojen sisään asettuen, vaan siten, että jälkikäteen arvioituna teokseni osuvat tuollaiseen tuotehaarukkaan.

Kärjistetysti voin väittää, että on olemassa kahta erilaista kirjallisuuden lajia; faktaa ja fiktiota, jotka nekin sekoittuvat aika-ajoin mitä mehukkaimmalla mahdollisella tavalla.

Toisaalta voi olla niinkin, että se pieni anarkisti minussa tarvitsee ulkopuolista karsinoijaa. Ihan vain sen vuoksi, että pääsen pyrkimään minulle asetettujen rajojen ulkopuolelle. Ilman niitä rajoja niitä ei kai tulisi ylitetyksi ja tunteneeksi itseään kapinalliseksi (herraisä) edes hetkellisesti. Vaikka lopullisesti en kyllä osaa allekirjoittaa tekeväni mitään vain ja ainoastaan kapinoidakseni jotain vastaan. Lähinnä minussa on halu luoda uutta ja kirjoittaa sellaista, mitä itse haluaisin lukea.

Tämän kirjoituksen kieliasuun on muuten ihan selvästi vaikuttanut juuri lukemani Veikko Huovisen Arvokeskustelua -kirja. Sen kieli taas on hyvinkin samanlaista Markus Kajon pakinatekstien kanssa. Luulen Kajon Huovisensa lukeneen 😉

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s