Linja-autossa on myös tunnelmaa.


Kirjoittaminen on oivallinen tapa käyttää hyväkseen työmatkaa. Tämä tietenkin sillä edellytyksellä, että matka suoritetaan jollain muulla tapaa kuin jalkaisin, pyörällä tai autoillen. Kirjoittaminen, edes välttävästi, on kerta kaikkiaan vaikeaa kahdeksankymmenen kilometrin tuntivauhdissa maantiellä, saati sitten maastossa pyöräillessä. Sanalla sanoen julkinen liikenne on omiaan tukemaan kirjallista harrastuneisuutta (tai työtä ), mikäli välineet ovat kunnossa.

Linja-autossa, millä itse matkustan, on oleellista sijoittua istumaan. Seistessä kirjoittaminen tietyllä tapaa hankaloituu. Riippuu tietenkin millä kirjoittaa. Jopa kännykälläkin voi näinä päivinä tuottamaan tekstiä ainakin auttavasti. Itse onnistun asumaan päätepysäkistä seuraavalla (tai sitä edeltävällä, riippuen siitä kummasta suunnasta katsoo) pysäkillä, näin ollen saan helposti istumapaikan sieltä mistä haluan, vaikka olisi ruuhka-aikakin. Suosittelen istumaan etu- ja keskiovien välissä oleville penkeille. Tällöin auto ei pompi tai tärise niin pahoin. Itse näytän suosivan myös vasenta puolta, mutta se johtuu mitä luultavaimmin alitajuisesta tarpeesta vältellä auringonpaistetta. Tai sitten se on vain tapa. Joka tapauksessa se tuntuu toimivan vallan kelvollisesti. Istumapaikan valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota myös jalkatilaan ja istua ikkunapaikalle. Oman laukun tai repun saa tällöin näppärästi jalkoihin, eikä tarvitse nousta pois muiden ihmisten tullessa kyytiin. Poistuessa toki saa sitten pyydellä anteeksi talloessaan varpaille ja huitoessaan kyynärpäällä kanssamatkustajaa kasvoihin kun pakkaa työvälineitään laukkuun.

Niin, ne työvälineet. Kynä ja paperi ovat mitä parhaimpia. Helppoja kuljettaa ja vaivattomia kaivaa esille. Tämän lisäksi ne ovat verrattain toimintavarmoja. Varsinkin paperi on yksinkertaisuudessaan todella toimiva; akku tai muste tuskin heti loppuu kesken. Kynän valinnassa saa käyttää jo hieman aikaa saadakseen sellaisen, joka tuntuu itselleen sopivalta. Lyijykynä on toimintavarma, mutta tuppaa leviämään ja suttaamaan ollessaan pehmeä. Jos taas käyttää kovaa lyijyä, niin siitä jäävä jälki on verratain himmeä ja kuluu helposti pois, mikäli paperi pääsee hankautumaan. Kaiken kokeilun jälkeen olen päätynyt mustekynän käyttöön. Kynänä minnulla on Bic 537RT. Olen tietenkin ominut sen itselleni (työkäyttöön tietenkin) työpaikan toimistotarvikevarastosta, kuten niin moni muukin valveutumaton kansalainen saattaisi tehdä.

Itse suosin tavanomaista muistikirjaa, jonka ostin paikallisesta taidetarvikeliikkeestä. Jonkunlainen luonnoslehtiö se on. Siinä on kuminauha, mikä pitää vihkon kiinni ja sen lisäksi eräänlainen teline kynää varten. Paperi on karkealaatuista eikä siinä ole ruudukkoa tai ohjaavia vaakaviivoja. Välillä tuntuu kyllä siltä, että viivoitus voisi olla tarpeen. Siihen malliin lauserakenteet vaeltelevat ylös- ja alaspäin muistikirjan sivuilla.

Käsin kirjoittamisen lisäksi käytän kynää oikolukiessani. Olen hetkittäin miettinyt, että olisi hyvä jos minulla olisi sellainen korostustussi vihreällä ja punaisella päällä, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että tarvitsisin joka tapauksessa mustekynän kirjoittaakseni  myös muita muistiinpanoja tai yliviivatessani tarpeettomia tai virheellisiä sanoja. Toki suoritan oikolukua myös koneella, mutta sillä tavoin en löydä kuin osan virheistä. En tiedä mikä siinä on, mutta paperilta lukiessani löydän myös muutoin helposti piiloon jääviä loogisia virheitä. Ehkä silmäni ja aivoni ovat tottuneet automaattisesti korjaamaan näytöllä näkyvät virhjeet. Myös oikoluku onnistuu siis mitä loistavimmin myös linja-autossa.

Kynän ja paperin lisäksi minulla on pieni kannettava tietokone. Sain ostettua sen erittäin halvalla kollegaltani, joka ei ollut sittenkään löytänyt sille kunnollista käyttöä. Kyseinen Asus eeePc on pieni, siinä on verrattain hyvä näppäimistö ja sen akkukesto on periaatteessa ja parhaimmassa tapauksessa 9,5 tuntia. Ainakin se kestää työmatkan ajan, sen saa virransäästötilaan päivän ajaksi (jos ei muista sammuttaa sitä) ja integroitu langaton verkko edesauttaa tiedostojen synkronointia DropBoxin ja Evernoten palveluiden välillä siinä vaiheessa kun saavun kotiin. Koneen koko oli se ensiarvoisen tärkeä tejkijä näppäimistön toimivuuden lisäksi sitä valitessani.  Vaikka sainkin sen ostettua kollegaltani, olin itse asiassa valmis ostamaan vastaavan uutena. Ainut outo seikka on nuolinäppäimistöjen sekaan sijoitetut ’Home’- ja ’End’ -komennot, jotka on vielä ohjelmallisesti sijoitettu Funktionäppäimen taakse. En vieläkään, nyt kuukauden päästä, ole täysin tottunut niiden käyttöön, kuten aiemmissa koneissani. Tämän lisäksi oikeanpuoleinen SHIFT on niin pieni, että tulen usein epähuomiossa painaneeksi sen vieressä olevaa nuolta ylöspäin.

Olennainen osa työskentely-ympäristöä myös linja-autossa on musiikki ja se, että voin rajata ympäristön pääni sisälle. OIkolukiessani viimeisintä käsikirjoitustani olen edelleen pysytellyt musiikillisesti samalla aikakaudella tekstin kanssa, ainakin pääsäntöisesti. uutta scifi-tarinaa kirjoittaessani taas olen kuunnellut Edvard Vargasia ja Dmitri Shostakovichia. Viimeksi mainittujen hetkittäin atonaalinenkin abstraktio ruokkii mielikuvitusta loikkimaan eteenpäin näin uutta kirjoittaessani. Sen lisäksi en ainakaan vielä kykene sijoittamaan heidän teoksiaan varsinaisesti mihinkään aikakauteen, jolloin ne myös tukevat tekstiäni, joka sijoittuu ajallisesti jonnekin muutaman vuoden päähän vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen.

Tietokoneella olevista ohjelmallisista työkaluista on hyvä mainita Dropboxin ja Evernoten lisäksi tavallinen tekstieditori, kuten vaikka tämä nykyinen gedit. Windowsin puolella Notepad++ on ihan kelvollinen. Myös nämä häiriöttömän kirjoittamisen työkalut pyRoom ja vastaavat ovat hyviä, joskaan niitä ei näin matkalla ollessa tule tarvinneeksi. Kun ei pääse verkkoon, niin tulee muullakin tapaa vähemmän häirityksi. Vierustovereiden liikehdintää ja mekastusta joutuu toki sietämään, mutta niitä varten onkin juuri musiikkisoitin (Spotify, edelleen, lositava ruotsalainen innovaatio).

Käytän kirjoittaessani myös LibreOfficea ja Microsoft Wordia. Ne vain ovat niin raskaita, että olen huomannut olevan helpompaa kirjoittaa raakateksti ihan tavalliseslla tekstieditorilla ja tarkastella sitä sitten jälkikäteen (jos on tarpeen) edellä mainituilla raskaamman sarjan tekstinkäsittelyohjelmilla. Vaikka olenkin vapaan tiedonkulun kannattaja ja olen sitä mieltä, että avoimen lähdekoodin tuotteet ovat kannatettavia ja hyviä olla olemassa (kaikilla ei ole varaa ostaa kaupallisia tuotteita). Ongelmana vain on, kuten olen aiemminkin todennut, se, että LibreOffice (entinen OpenOffice) on kyllä käännetty suomeksi ja siihen on tarjolla suomalainen oikoluku, joka toimii vain melkein yhtä hyvin kuin Wordin vastaava. Valitettavaa, mutta juuri siitä syystä kirjoitan millä kirjoitan ja oikoluen (koneellisesti) kaiken wordilla, ennen kuin tulostan tekstin ja käyn sen läpi uudelleen kynän ja haihtuvien ajatusten kanssa.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Linja-autossa on myös tunnelmaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s