Yskii juostessaan


Näitähän nyt riittää. Näitä sanontoja. Että lähtee kuin lehmä makuulta. Haukena rannasta ei ole lähdetty. Matka alkaa ensimmäisestä askeleesta; tarina sanasta. Sana kirjaimesta. Totuuden nimissä on sanottava, että tällä hetkellä kirjoittamani tekstit ovat lähteneet liikkeelle jo aiemmin. Jo ihan ensimmäisestä ajatuksesta. Eikä siinä mitään, se tuntuu olevan se prosessi, joka minun kohdallani toimii.

Sanonnoista huolimatta tällä hetkellä tuntuu tosiaankin siltä, että olen saanut tekemisen syrjästä kiinni. Tekstillä ei ole niin väliksi, kunhan sitä syntyy. Tällä periaatteella olen yrittänyt olemistani saada työstettyä eteenpäin. Ja herran tähden, olen siinä jopa onnistunut.

Ainakin siinä määrin, että tekstiä on tämän viikon aikana syntynyt.

Nyt onkin saatava aikaan sama asia kuin mitä muidenkin elämäntapamuutosten kanssa; on jatkettava alkuinnostuksen jälkeen.

Tällä hetkellä kirjoitan tätä kolisevassa Tunnelbanassa muiden kanssamatkustajien hajujen ja äänien seassa. En ole varma, osaako oikealla puolellani istuva mies suomea ja lukeeko hän kirjoittamaani tekstiä, mutta mikäli näin on, olkoon. Blogitekstien kanssa osaan olal jollain tapaa vapautuneempi, mutta silloin tällöin romaania kirjoittaessani olen tuntenut oloni vähän vaivautuneeksi. Lähinnä siinä vaiheessa, kun kuvittelen ihmisten kykenevän ymmärtämään kirjoittamaani tekstiä. Kirjoitettuani sillä ei taas tunnu olevan suuremmin väliä. Itse asiassa, voisi kuvitella, että tekstin ollessa valmiina olisi ihan hyvä jos joku sitä lukisikin.

Ihan sivuhuomautuksena juuri tähän kohtaan on sanottava, että vastapäätä istuvan minua vanhemman naisen matkan varrelle ottama Metro -ilmaisjakelulehti varjosti näyttöäni tuossa juurikin puolen minuutin ajan.

Että sellaisessa ympäristössä sitä tekee töitä.

Vaunun kolina sentään ei pahemmin häiritse. Eivätkä muut äänet paitsi siinä vaiheessa, kun biisi vaihtuu. Tämän viikon (ja viime viikon toki myös) listalla on ollut Wagneria, Beethovenia, Outlaw -countrya ja juuri nyt Deep Purplen Machine Head. Näillä äänellisillä eväillä saan ulkomaailman pysymään jokseenkin aisoissa.

En tiedä, miten paljon ne vaikuttavat loppujen lopuksi tekstin sisältöön, mutta luulen, että niin jonkin tajunnan tason kautta tapahtuu.

Viime viikolla kuulin noin yhdeksänvuotiaan pojan sanovan isälleen ’Välkommen till min värld’. Jollain tapaa se pysäytti. Ei tuollainen ilmaus ole itselläni kuulunut sanavarastoon sen ikäisenä. Ei se oikein hyvin istu sinne nytkään. Tämä vain ihan viitteeksi siitä, että pieniä helmiä jää aika ajoin kuulematta ja huomaamatta, kun istuu kuulokkeet korvilla ja keskittyy olemaan jossain muualla kuin missä on.

Minulla on tällä hetkellä vimmattu halu saada seuraava romaani valmiiksi. Halu kasvoi pitämäni tauon aikana niin, että painetta oli ryhdyttävä purkamaan. Kirjaa kirjoittaessa kirjoittaminen edistää sen valmistumista jonkin verran.
Tällä hetkellä työstämäni on temaattisesti ja tyylillisesti kasassa, pieneksi maahanmuuttoromaaniksi kutsumani ei niin kovin juonellinen romaani. Voisin nyt tässä paljastaa sen verran, että maahanmuutto ei tietenkään ole romaanin varsinainen teema. Sehän olisi tietenkin liian ilmeistä. Ihan kuin runolle voisi antaa nimen jonkun siinä olevan rivin tai värssyn mukaan. Sehän olisi vallan liian ennalta-arvattavaa.

Enkä minä tietenkään niitä teemoja tässä teille paljasta. Jotain omaa pitää ihmisellä sentään säilyä näinä julkisten eläinten aikoina. Vaikka kaikenlaista varmaankin saa ounasteltua, mikäli viitsii lukea postauksiani.

Minun tarvitsee vain muistaa, että tällä hetkellä mikä tahansa kirjoitettu teksti on tärkeää. Mukaan lukien tämä bloggaus. Toisin kuin muut romaani- tai tarinaideat, tämä (Blogin kirjoittaminen siis) ei samalla tapaa aiheuta kontekstinvaihtoa. Käytännössä ne enemmänkin tukevat toisiaan. Blogiin saa aiheita kirjoittaessaan ja blogin kirjoittaminen pitää ajatukset ja kirjoitustaidon vireessä. Tulee joskus jopa analysoineeksi mitä tekee jo siinä vaiheessa kun on sitä tekemässä. Eikä siten kuten minulla yleensä on tapana, vasta parin vuoden päästä.
Kahden eri kirjan välillä pomppiminen on, ainakin näin kaikkea uudelleen aloittaessani, luultavasti liian haastavaa ja raastavaa. Jätetään moniajo tietokoneille.

Toisaalta taas, mikäli nykyisen romaanin tekstintuotanto tyrehtyy, pitää jatkaa kirjoittamista, oli aihe mikä tahansa. Tällä hetkellä määrä saa korvata laadun. Pääasia on, että tekstiä syntyy. Oli sitten kyseessä romaani, blogiteksti tai töissä tarvittava dokumentaatio.

Ajoin muuten juuri kirjoittaessani T-Centralenin ohi Kungsträdgårdeniin. Kirjoittamisesta kirjoittaminen vei oikein kivasti mukanaan. Onneksi sentään tämä on sinisen linjan päätepysäkki ja sama juna ajaa Akallan suuntaan. Ei tarvitse kuin istua kyydissä ja vaihtaa seuraavalla asemalla työmaalle vievään linjaan. Lienee parempi kuitenkin lopettaa kirjoittaminen ja sulkea tämä kone, etten huomaa olevani jossain Rådhusetin tienoilla kun seuraavaksi palaan tähän maailmaan.

Ja korvissa soi Smoke On The Water.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Yskii juostessaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s