Kirjoitustehtävä 20150907



Luulen, että kukaan ei näe tässä mitään järkeä. Tai ehkä ne, jotka maksavat meille ovat halukkaita myös katsomaan sitä mistä maksavat. Ehkä minun pitäisi lopettaa arvailu ja keskittyä siihen, mikä on tällä hetkellä täysin mahdotonta; taistelemaan.

Käteni ovat täysin vapaat, kuten jalkanikin. Ne vain eivät liiku mihinkään. Seison paikallani kahden metrin päässä vastustajastani, joka seisoo ja tuijottaa minua.

Voisimme aivan yhtä hyvin olla puolen metrin päässä toisistamme ja todeta aivan saman; tästä tulee pitkä ottelu.

Velhon loitsu vaikuttaa tavanomaista paksummalta, tavanomaista vahvemmalta. Tai sitten minä olen vain tavanomaista väsyneempi. Kolmas ottelu kahden päivän sisään on omiaan imemään mehut kenestä tahansa.

Kuulen, miten yleisö huutaa panoksiaan samaan aikaan kun vastustajani liikauttaa vasemman kätensä sormia ja puristaa kätensä nyrkkiin. Minun käteni eivät liiku sen enempää kuin sormenikaan. Katson miestä silmiin ja hän katsoo minua takaisin ja minusta näyttää kuin hän hymyilisi.

Voimani kasvaa sitä mukaa kuin vastustajani liikahtelee. Tiedän, että hän vain kuluttaa voimiaan turhaan. Hengitän edelleen hitaasti ja ryhdyn itsekin liikkumaan.

Äänet kaikkoavat ja ilma loitsun sisällä liikkuu meidän molempien liikkeistä. Olemme jonkunlaisessa tasatahdissa toistemme ja meitä ympäröivän ilman kanssa. Elämme liikkeemme mukana ja hengitämme toistemme raskaita olemuksia ja hidasta ilmaa kunnes voimamme saavat loitsun luoman ilman lämpiämään ja liikkeemme nopeutuvat katsojien hakkaaman rytmin mukana. En ole varma, mikä aiheuttaa liikkeen kiihkon. Onko se meidän liikkeemme, vai yleisön huudot ja taputus. Vai kenties molemmat. Vai ei kumpikaan.

Murtaudun loitsun vallasta ensin. Tai niin ainakin luulen. Olen keskittynyt hieman liiaksi vastustajan vasempaan käteen ja pyrkinyt ajastamaan oman lyöntini hänen käsiensä liikkeen mukaan. Jos kaikki olisikin ollut kuten ajattelin, en seisoisi nyt tässä nyrkit molemmat kädet levitettyinä ja kahareisin odottamassa vastustajan liikkeelle lähettämiä potkuja.

Kuulen kohahduksen yleisöstä, näen, miten iskuni on menossa ohi ja miten hänen potkunsa on osumassa minun pystymättä, ehtimättä tekemään yhtään mitään. Vastustajani hymyilee aivan kuten itsekin tekisin, jos olisin hänen sijassaan.

En osu mihinkään, liikkeeni hidastuvat samalla kun tunnen, miten polvi painuu kipeästi nivusiini.

Kun lopulta vaivun maahan olen jokseenkin varma siitä, mihin palkintorahani käytän. Ihmiset huutavat molempien nimiä sekaisin ja tunnen, miten velhon luoma loitsu laskee meidät otteestaan. Enkä oikein vieläkään löydä tästä mitään järkeä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s