Suomi on kotimaani


Näin itsenäisyyspäivänä joudun näemmä palaamaan minulle eilen esitettyyn kysymykseen; olenko isänmaallinen?
Tarkemmin ajattelematta melkein vastasin, että olen. Mutta se ei ole niin yksinkertaista.
Ruotsiin muuton jälkeen olen tuntenut itseni yhä enenevässä määrin ulkopuoliseksi sekä kansallisessa Suomessa, että kansallisessa Ruotsissa. Itse asiassa koko kansallisuusaate ja ajatus kansallisuudesta sellaisena kuin se yleensä esitetään, tuntuu minusta vieraalta. Eikä se itse asiassa ole mikään uusi tunne. Minusta on tuntunut siltä jo hyvin pitkään, varmasti kolmisenkymmentä vuotta.
Kansallismielisesti ajatellenhan minulla on vain yksi isänmaa. Tätä vastaan sotii tietenkin se, että olen nyt sekä Suomen, että Ruotsin kansalainen. Siis kansallismielisyyden tiukkaa nationalistista linjaa edustavien mielestä olen varmaan jokseenkin selkeästi jonkun asteen maanpetturi. Niin ajattelevat saavat kyllä puolestani olla mitä mieltä tahansa.

Suomi on kuitenkin kotimaani. Ja nimenomaan suomi, pienellä kirjoitettuna. Tunnen olevani kotonani kielen parissa. Suomen kieli, sen vivahteet, murteet, oudot omituiset kotimaisilta kuulostavat lainasanat sekä idiomit, sanojen ja äänteiden historia, ylipäätään kaikki suomen kieleen ja kielenhistoriaan liittyvä tuntuu minusta siltä paikalta, missä haluan olla ja elää. Samoin ne kirjat, kertomukset, tarinat, jotka kuljettavat minua pitkin historiaa, tulevaisuutta, vaihtoehtoista todellisuutta, arkieralismia ja runouden mukanaan tuomaa sisäistä(kin) maisemaa. Toisin sanoen luen ja kirjoitan itselleni kotimaata.

Ja se maa on yllättävän laaja. Jos lasketaan mukaan myös käännöskirjallisuus, pääsen mukaan maailmoihin, joista kukaan ei ole voinut kuullakaan, maailmoihin, joita minun itse ei tarvitse keksiä, joihin minun ei tarvitse matkustaa. Maailmoihin, joiden olemassaolo todistaa kielen ja kirjallisuuden voimasta. Olkoonkin, että tämä käännöskirjallisuus ja niin sanotut vieraat maailmat poistaa äidinkieleni asettamat rajat. Jos niitä nyt siis on. Voiko äidinkielellä olla rajoja?

Siinä missä musiikin voi mieltää kansainväliseksi (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/26/koko-maailman-finlandia), myös kirjallisuus on sitä. Ja jos kirjallisuus on kansainvälistä, myös kirjojen kieli on sitä. Se ylittää kansalliset rajat, väliin ontuen, väliin lentäen, mutta se joka tapauksessa ylittää ne.

Olipas paatoksellinen teksti.

Ja tähän loppuun voisin linkittää kaksikin eri videoklippiä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s