Ajoissa


Olin järjestänyt kaiken. Uskoin olevani valmis. Olin puhunut ääneen peilin edessä kerratessani esitelmääni. Oli varmistanut selustani, selvittänyt perusteeni ja esittämäkseni aikomani asian syyt sekä seuraukset. Kaikki kalvot oli järjestetty strategisesti oikeanlaiseen järjestykseen. Ne oli vielä sävytetty dynaamisesti oikein värein, niin että mielenkiinto pysyisi yllä loppuun asti. Eikä yhdelläkään sivulla ollut kolmea kohtaa enempää. Valtaosan asiasta tulisin joka tapauksessa puhumaan. Olin erittäin ylpeä siitä, että osasin kaiken ulkoa. Niin luultavasti myös naapurini ja kollegani tankattuani esitystäni viimeiset kolme vuorokautta kaiken valveillaoloaikani.

Siitä huolimatta hän ei vaivautunut tulemaan paikalle ajoissa. Olin odottanut jo kymmenen minuuttia järjestellen kyniä, taulutusseja, papereita ja virvoitusjuomapulloja kokoushuoneen pöydällä. Tuolien olin vielä antanut olla paikallaan, mutta pian olisi niiden vuoro. Viimeisimpien online-tilojen tarkastamiset olin jättänyt tietoisesti tekemästä, vaikka vasemmassa ranteessa olevaan päätteeseen kuului tulevan päivityksiä tämän tästä. Käänsin äänet pois päältä ja keskityin rauhoittamaan itseäni hengittämällä sisään. Ja ulos. Pidättäen henkeäni vähän siinä välissä.

Kahvia en tietenkään ollut ottanut. Olin kokouksen isäntänä sitä mieltä, että tarjoilun rääpiminen etukäteen osoitti moukkamaisuutta. Varsinkin isännältä. Siitä huolimatta, että kokouksen ajankohta olikin juuri ennen lounasaikaa ja olin syönyt ainoastaan yhden leivän aamiaisellani kolme tuntia aiemmin. Painoin lisää nikotiinia ampullista ja odotin vielä viisi pitkää minuuttia ennen kuin soitin.

”Lahtinen”

”No se on Lindroos terve”, sanoin.

”Terve.”

”Eikös meillä pitänyt olla miitinki tänään?”, kysyin yrittäen kuulostaa mahdollisimman rauhalliselta.

”Ai tänään? Eeei, kun mehän sovittiin, että torstaina”

”Niin.”, sanoin, ”Nyt on torstai”

”Eikä ole. Nyt on perjantai. Mehän sovittiin toissa päivänä, että tavattaisiin torstaina, joten meillä on vielä aikaa.”

Olin hetken aikaa hiljaa. Jokin tuntui heittävän volttia aivojeni paikalla. Kuulosti kuin pieni apinalauma olisi vetänyt kellopeliä väärään suuntaan.

”Niin sovimme.”, jatkoin, ”se oli tiistaina.” Aloin taas olla varma itsestäni.

”Ei se ollut tiistai. Se oli lauantai. Tiistai on ylihuomenna” Lahtisen painokas puhe tönäisi apinat taas liikkeeseen.

”Täh? Eikä ole. Lauantai on ylihuomenna. Tänään on torstai.” Vaikka koitin saada ääneeni vakuuttavuutta, minusta tuntui kuin olisin juossut sadan metrin matkaa marmorinkuulista rakennettuun ylämäkeen. Ja ne apinat osasivat vääntää sitä kellopelin kampea. Yksi niistä onki triangelin jostain ja hakkasi joka kolmannen tahdin vääriin väleihin epätahtia. Taulutussit olivat aivan varmasti väärinpäin pöydällä.

”Tarkasta kuule tosiasiat, sekopää.” Lahtinen totesi. ”Ylihuomenna on tiistai. Tiistait tulevat joka viikko samaan aikaan. Ennen torstaita, heti sunnuntain jälkeen.”

”Niin, no on siinä sunnuntain ja tiistain välissä vielä maanantai.”, koitin saada sanotuksi.

”Eikä ole. Maanantai on ennen perjantaita.”

”Maanantain alkaa viikko.”, sanoin hiljaa samalla kun apinat löysivät laiskurin viikosta kertovan rallatuksen.

”No ei tasan ala.”, Lahtinen oli vakuuttava, ”Maanantai oli eilen. Keskiviikko on viikon ensimmäinen päivä.”

”Eilen oli keskiviikko!” Riemastuin huudahtamaan, sillä minusta tuntui, että olin pikkuhiljaa saamassa kiinni Lahtisen logiikasta.

”Ei, eilen oli maanantai.”, Lahtinen totesi ykskantaan ja veti useammankin maton jalkojeni alta.

”Mutta siis.”, aloin olla niin sanotusti hataralla pohjalla, ”Milloin meillä oli se kokous sitten?”

”Torstaina. Niin kuin sovittiin. Kolmen päivän päästä. Eli ylihuomisen huomisena, jos menee paremmin perille.”, hänen sarkasminsa puraisi lisävauhtia apinalaumaan, ”vaikka en kyllä ymmärrä, mitä järkeä on pitää kokouksia pyhäpäivänä. Mutta nähdään siis silloin, minun pitää vielä saada tämä homma valmiiksi, moi!” Lahtinen sanoi ja sulki puhelimen.

Katselin luuria kädessäni ja sanoin hiljaa moi. Jostain syystä minulla oli sellainen tunne, että en olisi edes sunnuntaina valmis pitämään omaa osuuttani kokouksesta. Varsinkin kun se oli siis torstaina. Kaikki tuntui jotenkin omituiselta.

Lopun varatun ajan istuin kokoushuoneessa ja kokosin itseäni syömällä tarjoilut ja juomalla kahvit. Vasta sitten uskaltauduin ovesta ulos.

Ymmärsin virheeni vasta seuraavana aamuna, kun työmatkalla aakkostin kalenterini kuten Alfabetiassa on tapana.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s