Highway Star


Mä olin saanut auton käyntiin hyvissä ajoin ennen kuin se tuli sisään. Ja sanoinkin siitä sille ja sen ganjanhajuiselle olemukselle. Se vaan hymähti ja sanoi ettei sekään käy vittuilemaan mun röökin poltosta. Mä sanoin et ei kai se kuitenkaan luule et mä aion luottaa siihen et se hoitaa mitään hommiaan paukkupäissään kunnolla. Se kysyi milloin se oli viimeks kussu jotain paukuissa. Jätin eilisillan mainitsematta, eikä sekään tuntunut keksivän siihen sen enempiä. Auto valui tasaisen virran mukana kohti Itäkeskuksen liikennevaloja, jotka vaihtuivat keltaisiksi juuri kun matkaa oli vajaat viisitoista metriä. Painoin kaasua ja se alkoi tilittämään et nyt jos kytät saa kiinni ni se vetää mua daijuun, silloli kuulemma vittu ainakin heikki päällä, eikä sitä sopinut hukata. Mä sanoin sille et pitäs vaan kamoistaan paremmin kiinni, lopettas sen vainoharhasen piipityksen ja painoin kaasua. Kytät ei ollu mua ennenkään näissä valoissa keltasta päin ajamisesta pysäyttänyt. Eikä muuallakaan. Siks mä olinkin kuski eikä tää paukkuaivo, joka ois joko painanu kuin viimestä päivää tai sitten hissutellu viittäkymppiä, joka tapauksessa mokannu koko jutun ajamalla ihan eri tavalla kuin muut. Toivoin jo ties kuinka monennen kerran et vehkeitten hommaaminen ois helpompaa kuin  tällälailla, mut Vesku tuntu olevan sitä mieltä et tää oli paras tapa loihtii hintaa ja vekottimia. Mä annoin sen pitää päänsä, toistaseks. Se alko räpeltämään tukkosilla sormillaan mun styrkkaa, piti läppästä vähän kädelle ja kysyä mitä se haluais. Mä pistin Purplen soimaan kun se pyys. Jos Vesku muuten olikin mulkku jätkä, niin ainakin se diggaili kunnon musaa.

Kun me päästiin Skattalle se sano et mun pitäis oottaa autossa. Mikään ei oikeestaan ois voinu olla mulle mielusampaa. Muahan ei vapaaehtosesti  kiven sisään saa kävelemään, hyvä kun väkisin. Putkassakaan ei oo tullu maattua. Aina ne on joutunu rauhottelemaan ennenkuin mä oon suostunu makaamaan. Molemmilla kerroilla on sitten tullu oltua siellä sen verran pitempään ettei enää oo huvittanut mennä uudestaan. Mä kaivoin hesarin lattialta ja aloin lukemaan. Vesku ei ihan heti kuitenkaan takas tulis, kyl sillä se puol tuntia ainakin menis.

Kun se vihon viimein valu ulos siitä vitun rautaportista jota mä olin katellu ilman mitään muuta seuraa kuin Hendrix ja mun ajatukset, se koitti näyttää masentuneelta. Kyylille se saatto näyttääkin siltä kuin ois käyny faijaansa kattomassa ja sen faija olis jääny sinne istumaan väärinymmärrettyä kakkuaan vielä viideks vuodeks. Mut koska mä tunsin sen, mä näin että into siivitti sen jalkoja, joilla oli täys työ pysytellä maan pinnassa kiinni. Mä vaihdoin Hendrixin kokoelman Purplen Machine Headiin ja venasin et se avaa oven ennenkuin rykäsin Highway Starin soimaan. Kun se istui alas se vilkaisi mua huutava virne silmissään ja kehoitti mua suupieliään kovistellen häipymään vittuun täältä ja viemään sen kanssa. Mä tiedustelin määränpäätä ja se käski ekaks sutasta Kaivarin kaltseille. Mä kerroin sille et siel ois vitun kylmä, jos se ei ollu sattunu huomaamaan ja ehdotin, et me voitas mennä vanhalle valaalle Kaivarin taakse. Se suostu heti. Vaik ei siellä sen lämpimämpää ollut. Tiesinhän mä et sen ois nyt aivan pakko saada vetää myssyt. Se kaivoi hanskalokerosta jointtinsa ja hypisteli sitä sormissaan koko matkan. Älys kuitenkin olla sytyttämättä sitä autossa. Röökin poltto oli ihan ok, niinku dokaaminenkin, mut jotain vitun jounin dunkkista omassa autossa mä en voinu sietää. Onneks Vesku oli tajunnut sen ilman isompia metelöintejä jo ihan ekalla kerralla.

Sen jälkeen kun Vesku oli kertonu mulle sen kämpän osotteen, se ei ollu tehny muuta kuin syöny salamia paketista, joka sen oli pakko saada kun mässyt iski. Silmät kiinni se mussutti makkaraa napaan ja diggaili Purplee. Mun teki mieli ihan vaan vittuillakseni katkasta sen sulounet ja rykästä esmes jotain Leeviä soimaan, Pohjois-karjalaan tai jotain muuta poppia. Mutta koska mulle oli vitun tärkeetä et se hoitas hommansa huomiseen iltapäivään mennessä suhteellisen tyytyväisesti, mä annoin sen nautiskella. Huomispäivän jälkeen mulle tulis olemaan yks vitun maku mitä se musta kelais tai tekis. Onneks oli keskipäivä, muuten meilt ois kestäny pitempään ku varttitunti ajaa Skattalta Kallioon. Kun me päästii siihen pihalle, Vesku ilmotti mulle et se hoitaa sit puhumisen. » Joo joo, emmä aio ruveta sotkee mitää.» Mä sanoin ja jätin ilmottamatta et musta se saa hoitaa sotkemisensa ihan omasta puolestaan, kun se on siinä niin vitun hyvä.

Mä olin aina kelannu, et kaikki rikolliset asuu jossain vitun kimppaluukuissa, misson hämärää ja peltisiä kattolamppuja, jotka vähän näyttää olevan jossain pöytien päällä näyttämäs missä ne tuhkikset ja röökit ja tyhjät tai puoltyhjät lasit on. Ja et ne krimit näyttää kans siltä et ne on kriminaaleja, ihan niinku Aku Ankassa tai elokuvissa. Kun me käveltiin niit portaita sinne kolmanteen kerrokseen siin talossa, jonka rappu näytti siistiltä, ei oikeen odottanu niskaansa luotikuuroo niinku Bronxin tai Harlemin kytät tekee kirjoissa. Ei sitä kyl tullukkaan. Vesku soitti ovikelloo ja oven avas sellanen mun ikänen nuori, jos mä oon nuori – 27 – , sälli, jolle ei ollu sänkee eikä nahkaliivii, eikä näkyvii tatskoi, eikä nyt oikeestaan mitään sellasta silmiinpistävää, paitsi mun mielestä rasittavan näköset vitun liian yleiset Addun nappiverkkarit. Siis se ei ois pistäny silmään missään muualla ku siinä ja siinäki vaan mun aivojen takii. Se katto ketä me ollaan ja laski meidät sisään. Sen se teki alta kolmen sekunnin. Must tuntuu et Vesku ei oikeen tajunnu koko hommaa eikä sen seuraava repliikki kyl kumonnu sitä tunnetta.

»Onks Pate soitellu?» Vesku kysyy heti tosi ovelan ja kunkun olosen näkösenä. Tää jätkä kohotti  kulmakarvojaan, vilkas muhun ja mä kattelin poispäin. »Vuan tuota harva se viikkoha tuo soettelloo. Onneks minen maksele sen rästiir räpsähtänneetä kännykkälaskuja.» tää sälli sanoo ton vitun savonkielisen tulvahduksen niin vitun luontevasti ja just niin nappii et Vesku putoo kyydistä just siihen eteisee monttu auki. Mäki putoon mut ihan eri tavalla. Nauran nii vitusti, ei oo vähään aikaan naurattanukkaa näin vitun hyvin. Jätkä kattoo mua ja hymyilee, samalla ku Vesku, Los Kärrymies, alkaa taas oivaltaa jotain. »Vittuiletsä?» se kysyy, just niin älykkäästi ku vaa voi kuvitella.

»Voep olla että vittuilennii.Riippuu vähän kuka kyssyy ja mihin aekaan. Sen ei oekeestaan tarvihe häeritä sinnuu, vae mitä?» jäpikkä sanoo, kääntää koko treenatun ja timmin kroppansa Veskua päin. Sen ei tarvi pullistella, Vesku tajuu tän jutun. Se alkaa päästä pikkuhiljaa messiin. »Joojoo, eiks lopetella tää elvistely ja hoideta hommat?» mä kysyn ja kävelen niiden välistä olohuoneeseen. »Voiks täst ottaa kahvii?» mä sanon samalla kun katon kun ne tulee perässä ja koittaa mahtuu ovesta yhtäaikaa. Vitun lihaksenpalvojat. Ei se aina niistä oo kiinni, kuin pärjää, mut mä en meinaa niille mitään näyttää. Mä kaadan kahvii tyhjään ja puhtaan näköseen kuppiin ja viheltelen Highway Starin skittasooloo. »Juu ei muuta ku herrat on höyliä ja ottaa vuan. Pullaa ei oo.» se viittoo meitä  istumaan sohvalle samalla kun se ite menee köökkiin päin. Vesku kattoo mua ja kohottelee merkitsevästi kulmakarvojaan samalla ku se istuu sohvalle mun viereen ja hamuilee kahvikupillista pöydältä. Se on saanu jo kahvit kuppiin kun se koittaa saada siihen kuppiinsa sokeria kun tää savolaiskunkku tulee keittiön ovesta mutka ojossa. Eikä se oo mikään pikku mutka se. Vittu mäki säikähän, mut kyl mä koitan olla näyttämättä sitä. Veskulta se ei onnistu, sen sokeripalat putoilee pitkin lattiaa. Se laittaa sen tykin tyynesti toisessa kädessä olevan salkun kanssa siihen pöydälle »Se Puavo ei muusta minulle puhunna, kahtokee onko tossa kaekki. Pyörä on kellarissa.» Vesku rupee räplää sitä tykkii taskuunsa ja salkkua syliinsä samalla kun se koittaa pitää kahvikuppia kädessään, mä otan siltä sen kupin, ei se muuten kyl onnistu ku sotkee paikkoja ja tää savon kunkku näyttää siltä et se vois luututa lattioita tusinalla meikäläisiä ja Veskuja useemman kerran puolen tunnin sisään. Mä pidän niit kuppeja kädessä ja katon uudemman kerran  tätä jannuu. Ja kelaan et vittu jos kaikki krimit  on ton näkösii ni mähä vittu juoksentelen päivät vitun pitkät niiden keskellä. Sitäpaitsi se hoitaa hommasa kyllä sellasella intensiteetillä et musta alkaa tuntuu että se on Paavo-poika pantu linnaan vähä sijaiskärsimään tän sudettisavolaisen puolesta. Mut kyllä tää tyylillä vetää tän jutun läpi. Ei vitun typerii merkkifarkkuja, merkkiverkkarit, joita se kuitenkin sanoo ärsyttävästi verrareiksi, ei nahkaliivejä tai rättiä päässä vaan vitun tavanomainen pottakampaus. Mä olin oikeestaan kade, mut vaan hyvin vähän ja kaikista viimeseks mä mitään sellasta myöntäisin, edes kännissä saunassa. Varsinkaan kun mä en dokaa.

»Kyl täs on kaikki.» Vesku tsiigaa muhun silmät entistä innokkaampina, koittaen pitää pokkaansa entistä tiukempaan. Kyllä se siinä onnistuuki, paitsi että mä nään mitä se kelaa. Mulla on kyllä ihan sama fiilis, tästä tulee vielä jotain. Mut onks se jokin meillä kahdella sama, niin se on sitten ihan eri juttu. »Se fillari. Toivottavasti se ei oikeesti oo kuuma.» ja me noustaan ylös ja lähetään hakee Veskun uus menopeli.

Se jakso rassata sitä vitun mutkaansa ja ihan vitun liian kauan. No mä venytin nailonia ja koitin saada pikkurilliin edes murto-osan siitä vibrasta mikä mun etusormen kuuluis saada aikaseks. Musta tuntu, eikä vissiin ihan aiheetta, että maailma ei tulisi menettämään mussa uutta Robert Johnsonia tai Jimi Hendrixiä, mut kai sitä tekee sellasta, mistä ite diggaa ja mä diggasin siitä saundista. Oikeesti. Skitta oli aina tuntunut hyvältä soidessaan alavatsaa vasten, mä olin saanut useemmin kuin kerran stondiksen skulaillessani. Jotenkin selvinpäin olo oli kasvattanut mun herkkyyttä tuntee näitä juttuja, tai sit mä vaan kuvittelin, mut nykyisin tuntu et vanhatkin bluesvenytykset iskevän sisuksiin lempeillä partaveitsenterillä, eikä ne ollut tylsiä, viilto oli syvä. Tällasina hetkinä saunan jälkeen illan tyvenessä, kun teki kaikista eniten mieli tempasta raikas kalja ja hyvä itekääritty spaddu päälle, mä yleensä viilensin hermoni pannullisella kahvia ja nailonkielisen skebani kaulalla. Tai sanotaan, et mä siirsin ne hermot muualle. Veskun rasittava rassaaminen vähän tietty sotki kuvioita, mut siinähän sotki, mä koitin syventää haavaa kielen venytyksellä ja saada siihen sitä vittuuntuneisuutta messiin.

»Sä et näköjää ikinä kypsy tohon bluesiin, vai?» Vesku kohotti sen mutkan valoo päin, tsiigas vissiin jotenki sen jyvän tai mikä vitun hahlo  se nyt olikaan, mistä mä sen voisin tietää, emmä tienny muista mutkista ku niistä mitä TVL oli maahan laittanu, ne mä tiesin kyl ihan tarpeeks hyvin. »No en vittu tietenkään. Sit ku Johnson alkaa tympii, mä treenaan Elmore Jamesia tai Bukka Whitea, jos ne alkaa kyrsii, ni mä voin treenata Hendrixiä. Tietty mä voin kans vaan skulata bluesia enkä treenata ollenkaan.» Mä tsiigasin sitä takasin sen mutkan yli, »et säkään tunnu ihan heti kypsyvän noihin mutkiin tai lihasten pullisteluun.» Se jätti sen siihen, anto leijua ilmassa muiden samanlaisten seassa, joita me oltiin viskelty toisillemme sen illan aikana. Hyvin hautuu, vittu mä en haluais huomenna olla maisemissa, veikkailin et olis tulossa yks vitun paha päivä lisää, ja mä huomasin toivovani pahojen päivien jäävän siihen. Maisemissahan mun ois kyl pakko olla, vaikka päivä ois pahoista pahin emäpahojen kunkkupäivä. Tai jotain.»Vittu et me kyl osataan niinku vittu hoitaa nää ihmissuhdehommat ihan vitun älyttömän hyvin, vai mitä Ami?», Vesku katteli mua sovintoa hakeva ilme naamallaan.»Joo no, mut siinä me kyl ollaanki sit nii vitun hyvii, ettei muulla oo nii väliksää, vai,» mä sanoin takasin ja kysyin »lähetääks ulos spaddulle? Siellon vähän raikkaampaa ku täällä nyt.»»No okei, mä suhautan tän mutkan vaan ekaks toho lodjuun. Vittu tää on varmana paras mutka mitä mullon ikinä handussa ollu, ja ohan niitä ollukki, ihan tarpeeks.» Mä jätin skeban nojaamaan pöytään ja nousin kaivamaan spadduja rotsin taskusta kävellessäni ulos.

Koko homma oli ihan vitun helppo, eikä siinä mennyt ees puolta tuntia. Siitä huolimatta mä studasin koko ajan, et Vesku mokaa, tai että mä mokaan, kunhan tulee mun vuoro. Ekan vartin jälkeen mä olin jo niin täynnä röökiä, että mä en enää voinut imee savun savua. Mä tsiigailin ostarille päin sieltä Henkan kämpästä jo varmaan viidettä kertaa viimeisen minuutin aikana, kun Vesku kurvas siihen pankin eteen. Mä kaivoin , olostani huolimatta, sen viimeisen spaddun siitä askista ja ruttasin sen askin takas taskuun. Tänään eikä edes huomenna Henkan tarttis tietää, että mä oon ollut sen kämpässä päinkään. Mä menin ulos ja otin ruuvin pois hissin oven välistä, painoin alaspäin ja blossailin koko kopin täyteen savua.

Pihalla mä istuin autoon, käynnistin sen, löin kyttäradion napin korvaan ja odottelin kännykkä kourassa. Radio oli ihan vitun liian hiljaa, jotain tutkia ja muita kuittailtiin jossain tuusulantiellä tai ihan muualla päin. Mä stumppasin just röökin ja aloin kaivaa jaffapulloo pelkääjän puoleisen penkin alta kun se vitun luuri alko huutamaan. Ja totta vitussa siinä luki, että mulkku soittaa. Mä painoin viileesti luurin kiinni ja ajoin auton pihalta tielle. Samalla mä kuulin siitä napista, että Myllypurossa on pankki ryöstetty, mikäs sen somempaa. Takapuolen ikkunan mä olin ruuvannut auki heti sisältä tullessa ja nyt Vesku pääs heittämään koko veskan sisään siitä ohi polkiessaan. Mä en kattonu sinne suuntaankaan, kruisailin vaan hissuksiin himaan päin. Kun mä olin päässy siitä rampilta Kehälle, kyttiä tuli jo vastaan ja radioliikenne niillä alko kulkeen oikeen tosissaan. Mä ajelin Itikseen päin, otin napin korvasta ja pudotin koko vitun luottokortin kokosen aparaatin siihen tielle, eikä kukaan huomannut vitun mitään. Enkä mä enää sillon voinut olla laittamatta sitä vitun Purplee taas soimaan. I’m a Highway Star, Oh Yes I am.

Mä ajoin auton himaan, otin sen repun sieltä takapenkiltä ja yrtin peitellä leviävää hymyä, kun mä huomasin minkä verran se painaa. Sisällä mä join vettä, jaoin rahat, järkkäsin kamat paikalleen, näpsin pakolliset kuvat kertakäyttökameralla ja aloin venaamaan Veskua. Kahden hitaan röökin jälkeen mä näin sen kävelevän pihan poikki yrittäen olla juoksematta. Kun se pääsi ovesta sisään mä vedin sen nenän poskelle valurautapannulla.

Mä polttelin spaddua ja venailin taas Veskua. En mä niin kovaa ollut lyönyt, että siltä ois menny nenän lisäks muuta rikki naamasta, vaikka en mä siitä ihan varma ollut. Kun se rupes näyttämään virkoamisen merkkejä, mä tarkistin vielä ne nippusiteet ja vedin niitä sen ranteista kireemmälle, niin että se ois tukevammin siinä pöydän päällä kiinni. Mähän olin sitonut sen siihen pöydälle niiden lappujen keskelle selälleen niin, että sen jalat oli toisella puolella pöytää kiinni molemmat omassa pöydänjalassaan, kun taas kädet oli kiinni toisissaan nippusiteillä, jotka oli kiinni toisten pöydänjalkojen ympäri vedetyssä ketjussa. Mä veikkailin, että sillä menis pari päivää, enne kuin se pääsis siitä irti. Sehän riitti mulle ihan mainiosti, varttikin ois riittäny, mutta tällä lailla se kalvais Veskun mieltä vielä enemmän. Vesku sai harittavat silmänsä tarkennettua muhun ja yritti sanoa jotain. Mä napsautin pikku luunapin sen muussantuneelle nessulle ja sanoin: » Imppaapa liima-aivo kiviä ja kuuntele tai pitää napsutella enemmän. » Sen silmistä valu vettä, se punotti, puhisi mut älysi kuitenkin olla hiljaa.

»Jos sä voisit kattoo ympärilles siinä pöydällä, » mä sanoin, nappasin taas yhden kuvan lisää ja kattelin Veskun epätoivosia päänkääntöyrityksiä ja jatkoin »sä huomaisit ja ehkä jossain vaiheessa tajuaisit minkä takii mä lämäsin sua nessuun tolla paistinpannulla. Mutta koska sä et voi nähä, enkä mä jaksa oottaa että sun aivoissa tapahtuu mitään, vaikka näkisitkin, ni mä selitän sulle lyhykäisesti mikä on homman nimi.»Vesku reuhtoi vähän niitä siteitään, jotka meni siitä vaan vähän kireemmälle, se pyöritteli silmiään ja puhisi, yritti kaikkensa ja rauhoittui vasta kun mä tulin luunäppikäteni kanssa sen nassun eteen hymyilemään. »Tossa keväällä mä siivoilin täällä mestoja kun sä olit jossain mouhupäissäs sekoilemassa. Mä muun muassa pesin lattiat myös tuolta kirjahyllyjen takaa. Mä ihmettelin, että mitä vitun lappuja eli lipareita siellä alimman laatikon alapuolella olevassa tyhjässä tilassa on, oliks ne pudonnu sinne jostain laatikosta, vai mitä? » Mä imin spaddua ja pidin ärsyttävän kliseisen paussin, ennen kuin jatkoin, »No totta vitussa mä katoin mitä lipareita ne on. Yllättäen mä huomasin, että niissä luki mun nimi ja sotu, ihan kaikki. Sen lisäksi niissä oli jotain ihmeen tekstiä ja leimoja, mikä sai ne näyttämään erehdyttävästi fattan ostokupongeilta. Niillä ois saanu ostettuu vaikka mitä kledjuja vaikka mistä kaupasta. Hienoja ne oli. Ainut vika niissä oli vaan se, että ne ei ollu mun väsäämiä, eikä niistä oo ollu mulle yhtään itään vitun hyötyä. Sulla mä sen sijaan oon nähny useemmankin uuden kuteen tässä viime kevään jälkeen, oothan sä voinu ne ihan ostaakin, ihan varmaan, mutta kun mä tossa kuukausi sitten sain kivaa postia poliisisedältä, joka pyys mua käymään ihan kamarilla asti, ni siellä selviskin, että mä olin muka käyny hakemassa tollasilla lipareilla jotain vitun kledjuja jostain vitun Kaisaniemen Pukevasta! » Viimeisiä sanoja painottaakseni mä naputtelin Veskun vinoa nenää sillä kertakäyttökameralla. »Sehän tässä vittu korpee, että mua syytetään oman kämppäkaverin tekemästä oharista. Sellasesta mistä mä en oo saanut penniäkään, enkä tuu varmana saamaankaan. Paitsi nyt. » Mä vedin vähän henkeä, varmistin vielä ettei pihalla ollu muita autoja kuin mun Bluebird, napsasin Veskua nenälle ja jatkoin katsellen sen kiemurtelua ja vinkumista »Mä jätän tästä keikasta sulle vähän liksaa ja tosta nessusta kanssa, eli tossa on sulle kymppidonatsu tossa pöydällä. Mä otan ite loput. Jos susta tuntuu, että sua on nyt voi-voi-voi kusetettu, ni mä voin kertoo sulle, et mehän ollaan sitten tasoissa. Jos sä koitat tulla mun perään sinne jonnekin minne mä tästä sutasen, mä voin kertoo sulle, että mä oon tällä vitun muovikameralla tehny muutakin kuin naputellu sun pikku nenääs. Eli noista joka ainoosta lapusta on valokuva tässä filmillä, jonka mä aion pistää takuuvarmaan mestaan. Jos mulle käy jotain, nää löytää tiensä kyttikselle sun allekirjoittaman tunnustuksen mukana. Nythän sä voit vittu sanoo, ettet sä oo sellasta nähnykkään, mutta tässähän se on! » Mä huusin Veskulle ja heilutin sen edessä lappua, jonka se oli omin käsin allekirjoittanut pari kuukautta sitten. »Sä vitun täsmäpässi löit nimes tähän lappuun kun mä pyysin ja se oli sitten vaan kirjotettava uusiks se sisältö. Tää on se vitun vuokrasopimuksen jatkoaikasopimus, mitä mä väitin meidän tarviivan. Luuletsä että kaikki muut on niin vitun pässejä kuin sä, ettei ne tajuu tehä jotain oharia paremmin kuin sä. Häh?» Ja taas sen nenä sai pari mukavaa napautusta todellisesta maailmasta. Mä aloin käymään jo vähän ylikierroksilla, joten mä vedin vähän henkee, kaivoin vikan spaddun askista ja vedin siitä savuja pakaten samalla Veskun uuden hienon mutkan ja muut vehkeet rahojen kanssa samaan kassiin. Skitta ja kledjut oli olleet autossa jo pari tuntia venaamassa että tän päivän hommat ois tehty. »Sä jäät siihen pöydälle, pääset irti jossain vaiheessa, ihan okei, mut älä tuu perään, älä ees mieti sellasia tai mä voin tykätä naputella sun nilkkaniveliä naulapyssyllä, tai hangata sun naamaas sahaan. Onks tää okei? » Vesku ynisi sen olevan ja mä jätin sen sitten siihen vinkumaan, menin pihalle, pudotin spaddun portaisiin, tallasin sen, nousin repun kanssa autoon, löin Purplea kehiin ja sutasin vittuun siitä kaupungista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s