Uusi päivä, uudet kujeet


…28…29…30…viimeisellä vedolla kiskaisen itseni takaisin parvekkeelle. Seison hetken, imaisen keuhkoihini syyskuisen illan kirpeää tuntua ja ravistelen käsiäni. Siitä huolimatta, että olen harrastanut tätä leuanvetoa jo useamman kuukauden ajan, tunnen itseni voimattomaksi. Käsivarret kyllä ovat jo silkkaa lihasta, mutta sisukset ja se mitä voisi kutsua sieluksi tuntuvat hervottomilta ja puutuneilta. Syynä lienee tämänpäiväinen epäonnistunut virastokierros. Taisi olla viime kerralla sama juttu, en vain enää muista tarkkaan. Kävelen tuuletusparvekkeelta portaikkoon ja siitä ne muutamat tutut porrasaskelmat ylöspäin omaan kerrokseeni. Avaan oven ja kävelen suoraan suihkuun.

Vaikka istun sohvalla puhtaana ja raikkaana, ei ikävä murheellinen alakulo tunnu hellittävän otettaan. En tunnu saavan pois päästäni päivän raastavia yksityiskohtia. Edes videolta katsomani Simpsonien rypäs ei käännä ajatuksiani muualle. Olen levittänyt taas kerran itseni avoimeksi alasti sosiaalitoimiston kylmälle tuolille, jonka vastapäätä olevan pöydän takaa minua on katsottu näennäisen ymmärtävin silmin samalla kun minulle on kylmästi ilmoitettu, että minun on turha tämän viikon aikana minkäänlaista päätöstä odottaa. Alustavia laskelmia ei edes suostuttu tekemään, kun virasto oli hukannut paperini jollekin lausuntokierrokselle. Muistan ihmetelleeni puoliääneen, että paskahommistapa tässä porukalle palkkaa maksetaan, ei edes tietokoneita osata käyttää. Kun ämmä pyysi toistamaan katsoin häntä ihmetellen, niin kuin en mitään olisi sanonutkaan. Poistuin aivan samalla tavoin, hiljaa. Eikä sisälläni makaavaa taakkaa suinkaan helpottanut tämän jälkeinen täysin turha ilmoittautumiskäyntini työvoimatoimistossa. Puoli vuotta siitä kun viimeksi olin käynyt, eikä siellä ollut sen enempää työpaikkoja tarjolla kuin ennenkään. Mitä nyt pari hassua ”Opi paikantamaan työpaikkailmoitus”- kurssia, joiden sisältö oli jo ennestään tuttua. Leikkaa, liimaa, teippaa, maalaa vesiväreillä ja tiedosta mikä olet. Sitä minäkin viime talvena tein kolme viikkoa, mutta en minä sen jälkeen sen paremmin niitä oman alani työpaikkoja lehdessä nähnyt. Kurssista huolimatta minut pudotettiin peruspäivärahalle, jäi kahdesta päivästä kiinni. Itse olin laskenut toisin, tottahan minä muuten olisin jollain toisella kurssilla istunut vaikka tekemässä paperinukkeja sen muutaman päivän. Vaan minkäs teet, aika meni umpeen, ei voi perua ja avaimet on auringossa. Lastenlorut jaksavat sentään vielä hymyilyttää. Huomenna minä aion mennä ihan oma-aloitteisesti kyselemään töitä kaikenlaisista pikkufirmoista mitä kaupunkimme teollisuusalue päällään kantaa. Pakko yrittää vielä, ei ole vielä aika lyödä hanskoja tiskiin. Sammutan videot ja telkkarin, oikaisen rasittavasti vinossa olevan sanomalehden pöydällä ojennukseen, katson että huomisen päivän vehkeet ovat valmiina ja kömmin sänkyyn. Huomenna on uusi päivä, uudet kujeet.

Tämä on jo neljästoista paikka peräkkäin, missä saan osakseni sääliviä katseita ja seläntakaisia päänpuisteluita. Ei töitä tänään täälläkään, veikkaan, mutta siitä huolimatta menen eteenpäin käytävää kohti henkilöstöpäällikön huonetta ja koitan samalla vaientaa sisälläni huutavaa raivokasta kaikentappajaa, joka mielellään sujauttaisi kouraani vähintäänkin naulavahvisteisen pesäpallomailan. En viitsi sellaista mukanani kantaa, herättäisin liikaa huomiota, sitäpaitsi en saattaisi sen avulla yhtään paremmin töitä saada. Tosin en senkaltaista työnhakua ole vielä koettanutkaan. Ajatukseni avulla saan loihdittua kasvoilleni rennon puolihymyn koputtaessani henkilöstöpäällikön oveen. Astun sisään kun pyydetään ja istun tuoliin asettaen samalla paperit edessäni olevalle puolidesign-pöydälle, joka ei ole kokopuuta, muttei ihan lastulevyäkään. Hymy pysyy kasvoillani, toivon ettei se ole ivallinen kun kuuntelen tuoliinsa liimautuneen pikkupöhöttyneen konttorirotan puhetta siitä, kuinka vaikeaa on olla hänen asemassaan ja sanoa työnhakijalle ettei tätä nyt oteta töihin. Tämän kaiken hän sanoo ensimmäisen minuutin aikana vilkaisematta kertaakaan papereitani, jotka ovat hänen pöydällään. Hymyilen yhä, kun nousen tuolilta, kurottaudun pöydän ylle, nappaan häntä ärsyttävän lammasmaisesta ostatukasta kiinni ja lyön hänen naamansa pöytään. Eikä hän taida oikein tajuta mitä tapahtuu, ei edes siinä vaiheessa kun kaivan puukon hihakotelosta, nostan hänen päänsä pöydältä ja viillän kaulan auki. Hän roiskuu siinä ympäriinsä kaulastaan ja sotkee pöytänsä sekä minun viimeisimmän työtodistukseni vasemman alakulman. Sanon olevani pahoillani siitä, ettei hän ymmärrä enää mitä on saanut aikaan, se oli paras työtodistukseni. Pahoittelen myös ettei hän ehtinyt käsittää mitä hänelle tapahtui, olisin suonut näkeväni pelon hänen kasvoillaan käyttäessäni puukkoani. Pyyhin inhottavan verisen puukon hänen kravattiinsa, työnnän sen takaisin tuppeen ja kaivan asetta kotelostaan samalla kun huudan käytävän suuntaan apua. Typerä toimistonharmaa ämmä avaa oven ja on aikeissa aloittaa jonkinlaisen kohtauksen huomatessaan henkilöstöpäällikön kuolevaisuuden edessään. Se show loppuu lyhyeen ampuessani hänen takaraivonsa suun kautta pois. Laukaus jää leijumaan konttorin seinien sisälle. Astun käytävään ja kuulen kun oikealla aukeaa ovi ja joku kurkistaa ulos. Ammun samantien, tällä kertaa heittolaukaukseni osuu kaulaan jättäen pään muutamasta säikeestä kiinni ruumiseen, joka putoaa maahan koneellisesti kopsahtaen. Nuuhkaisen iki-ihanaa ruudin tuoksua, otan vauhtia ja potkaisen otsaan. Pää lentää käytävän päätyseinään kumahtaen mukavasti. Yeh man! Pääni soittaa Bob Marley- vainaata ja hymyni vain levenee. Mikä keskushyökkääjä minusta olisikaan tullut! Juoksen pään perässä käytävän päähän ja aloitan järjestelmällisen toiminnan. Summittaisesti räiskimällä joku saattaisi päästä karkuun.

Tässä huoneessa on nyt hiljaista. Äskettäin, koettaessani tulla sisään, joku toimiston sankari koetti tainnuttaa minut tuolilla, joten minun piti lopettaa hänet nopeasti. Tuossa istuu kolme viimeistä koko toimistoryppään henkilökunnasta, minusta näyttää siltä kuin he pelkäisivät minua. Ei enää säälinsekaisia päänpuisteluita, tuo on pelkoa. Astun ensimmäisen eteen ja kysyn hänen puoluekantaansa, hänen vastatessaan ”kokoomus” ilmoitan hänen olevan lahtarinpaska ja poistan hänestä pelon päälaen mukana. Seuraava vastaa olevansa vasemmistolainen henkeen ja vereen. Sanon hänen olevan luisteleva piilodemari ja revisionisti. Totean katsoessani hänen verensä olevan punaista. Viimeistä lähestyessäni tunnen ilmassa imelän tuoksun veren ja ruudin yllä. Paskahousu ilmoittaa, ettei hän ole äänestänyt ikinä. Sanon sille, ettei sen puoluekanta minua kiinnosta ja että minusta se on joko nukkuva tai vaippoja kaipaava nuoleskelija samalla kun tussautan silmät sen päästä ja toivotan hyvät yöt.

…28…29…30. Enempää en sisältä löydä. Kaksi paskiaista makaa pihalla raatoina. Toiseen jouduin lasettamaan useamman luodin ensimmäisen osuessa ristiselkään sen jäädessä pihalle vaikeroimaan. Eihän sellaista piipitystä jaksanut kuunnella enempää, joten lopetin sen. Voi tätä huutoa ja murhetta. Vain sen vuoksi, että minä olin ollut armelias ja työllistänyt poliisia ja tuottanut ensi sunnuntain lehteen muutaman avoimet työpaikat-ilmoituksen nelossivulle muiden kuolleiden viereen. Niin ja vapautinhan minä konttorirotat stresseistään ja verojenmaksusta. Pihalle on alkanut kerääntyä poliisiautoja. Niillä on megafonikin, jonka avulla ne koettavat saada minuun kontaktin. En suo niille sitä iloa, että puhuisin niille, rahanrengeille, halaistua sanaa mistään. Ikinä. Kävelen ovesta ulos. Seisahdun oven eteen, riisun takkini, pudotan sen maahan ja repäisen paitani auki paljastaen samalla kahdeksan pötköä kyljissäni. Ajastin on käynyt jo kaksikymmentäviisi suloista sekuntia, poliisit eivät ehdi enää tekemään mitään. Hymyilen ja lasken ääneen …28…29…30. Hyvät herrat, minä olen valo.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s